Kronos-kvartetti ja Soile Isokoski Kamarimusiikkiin
Palkittu Kronos-kvartetti tulee heinäkuussa Kuhmon Kamarimusiikkiin.
Kvartetti soittaa 1900-luvun taidemusiikkia ja nykymusiikkia, mutta ei se ole vierastanut myöskään jazzia, rokkia tai kansanmusiikkiakaan. Yhdysvaltalaisen jousikvartetin kotipaikka on San Francisco.
Myös sopraano Soile Isokoski kuuluu Kamarimusiikin ensi kesän nimekkääseen esiintyjäkaartiin.
Kuhmossa soivat 15. – 28. heinäkuuta kamarimusiikin suosikkien lisäksi suurteokset. Festivaalin aikana kuullaan kaksi sinfoniaa, kaksi oopperaa, Mozartin Requiem ja Haydnin oratorio Luominen. Konsertteja on 70 ja niiden tähtivieraita ovat muiden muassa Eric Ericsonin Kamarikuoro.
Kuhmon Kamarimusiikki julkistaa kesän 2012 ohjelman tiistaina 17. tammikuuta 2012 Helsingin toimistolla. Läsnä ovat taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn ja toiminnanjohtaja Sari Rusanen.
Mendelssohn toteaa ohjelman olevan nyt niin laaja ja monipuolinen, että hän epäröi antaa sille nimeä.
– Se voisi olla Jumalasta, mielikuvista, kauneudesta, ihmisten rajallisuudesta ja universumin kauneudesta. Se voisi olla taruista ja myyteistä, muistoista, luonnosta, viisaudesta tai rohkeudesta ja ihmisluonnosta.


