*

Kuhmolainen

Kulttuuri

Päivitetty 27.7.2012 13:44, julkaistu 27.7.2012 13:43

Kuhmon Kamarimusiikin lipunmyynti ennätyksellistä

Antero Komulainen, Mari HeikuraLähetä palautetta toimittajalle

Kuhmon Kamarimusiikin yleisömenestys ja ennätyksellinen lipunmyynti kantaa tämän kesän tapahtuman loppuun saakka. Festivaali päättyy huomenna lauantaina. Kokonaiskävijämääräksi arvioitiin tänään tulevan lähes 37 000. Lipputuloja kertyy 525 000 euroa, mikä varmistaa Kuhmon Kamarimusiikin talouden tasapainon. Lipputulojen osuus siinä on yli puolet.

Lippuja myytiin kaikkiaan 72 konserttiin ja ilmaistilaisuuksia oli 35. Loppuunmyytyjä konsertteja oli 12.

Perjantaina julkistettiin myös ensi kesän 2013 teema, joka on Vuosisadan äänet. Taiteellinen johtaja Vladimir Mendellssohn on kutsunut Kuhmoon useita aikamme säveltäjiä, jotka saavat oman teemapäivänsä.

– Säveltäjät Kaija Saariaho, Magnus Lindberg, Arvo Pärt, Sofia Gubaidulina ja Krzysztof Penderecki ja ainakin kaksi muuta aikamme säveltäjää, luetteli Mendelssohn.

Mendelssohn totesi, että Kuhmon Kamarimusiikista 2013 tulee yksi sen historian tärkeimmistä. Tapahtumassa on mukana elävien säveltäjien huippujen huiput.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuorma-autolla Nurmestieltä ojaan

    UUTISET 21.5. 15:15 30

  2. Nuorten vaikea työllistyä Kainuussa

    UUTISET 21.5. 11:04 51

  3. Lentiiran koulua ei avata

    UUTISET 21.5. 10:56 51

  4. Taitavia naisia pesiskentällä

    URHEILU 19.5. 21:38 130

  5. Tuupalan taloustietäjät

    UUTISET 21.5. 10:03 50

  6. Iäkäs pyöräilijä kuoli Peuranpolulla

    UUTISET 21.5. 09:16 61

  7. Iäkäs pyöräilijä kuoli Kuhmossa

    20.5. 22:23 90

  8. Rktl keskittyy Kuhmossa petojen ja peurojen suhteeseen

    UUTISET 20.5. 16:18 94

  9. Vuosikkaat metsäpeurat hortoilevat nyt noin kuukauden

    UUTISET 18.5. 12:18 231

  10. Roskien poltosta hehtaarin maastopalo

    UUTISET 18.5. 19:21 200

  1. Karjalainen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 15.5. 15:04 385

  2. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    UUTISET 6.9. 19:12 19511

  3. Iäkäs pyöräilijä kuoli Kuhmossa

    UUTISET 20.5. 22:23 90

  4. Taitavia naisia pesiskentällä

    URHEILU 19.5. 21:38 130

  5. Päiväkoti muuttaa

    URHEILU 3.7. 14:16 24771

  6. Iäkäs pyöräilijä kuoli Peuranpolulla

    UUTISET 21.5. 09:16 61

  7. Varkaus Iivantiirassa

    UUTISET 28.8. 15:52 21201

  8. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    UUTISET 26.7. 16:07 22955

  9. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    UUTISET 1.6. 09:24 27653

  10. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    UUTISET 20.4. 20:04 31271

  1. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    18.5. 10:41 27622

  2. Aug. Korhonen Oy konkurssiin

    UUTISET 16.5. 10:56 5131

  3. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    UUTISET 20.4. 20:04 31271

  4. Päiväkoti muuttaa

    UUTISET 3.7. 14:16 24771

  5. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    UUTISET 1.6. 09:24 27653

  6. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    UUTISET 6.6. 12:34 26955

  7. Varkaus Iivantiirassa

    UUTISET 28.8. 15:52 21201

  8. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    UUTISET 6.9. 19:12 19511

  9. Stop-merkin takaa auton eteen

    UUTISET 19.8. 09:57 22095

  10. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    UUTISET 26.7. 16:07 22955

  1. Varkaus Iivantiirassa

    28.8. 15:52 21201

  2. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    1.6. 09:24 27653

  3. Päiväkoti muuttaa

    3.7. 14:16 24771

  4. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 31271

  5. Stop-merkin takaa auton eteen

    19.8. 09:57 22095

  6. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    18.5. 10:41 27622

  7. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    26.7. 16:07 22955

  8. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    6.6. 12:34 26955

  9. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    6.9. 19:12 19511

  10. Kainuun Sanomat: Jalovaaraa ei päästetä Kuhmon kirkkoon

    UUTISET 27.2. 15:26 47221

  1. Iäkäs pyöräilijä kuoli Peuranpolulla

    UUTISET 21.5. 09:16 6 1 112

  2. Kuorma-autolla Nurmestieltä ojaan

    UUTISET 21.5. 15:15 3 1 106

  3. Lentiiran koulua ei avata

    UUTISET 21.5. 10:56 5 1 64

  4. Nuorten vaikea työllistyä Kainuussa

    UUTISET 21.5. 11:04 5 1 57

  5. Iäkäs pyöräilijä kuoli Kuhmossa

    UUTISET 20.5. 22:23 9 0 56

  6. Rktl keskittyy Kuhmossa petojen ja peurojen suhteeseen

    UUTISET 20.5. 16:18 9 4 55

  7. Tuupalan taloustietäjät

    UUTISET 21.5. 10:03 5 0 25

  8. Rattijuoppoja kiinni Kuhmossa

    UUTISET 9.5. 16:02 71 8 22

  9. Aug. Korhonen Oy konkurssiin

    UUTISET 16.5. 10:56 51 31 18

  10. Siniristejä MM-hengessä kevätmarkkinoilla

    UUTISET 11.5. 15:47 50 3 16

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    avoinna me - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot