Vuosi vaihtui Kuhmossa perinteitä noudattaen
- Ilotulitus alkoi heti vuoden vaihduttua.
Kuhmolaiset ihmiset olivat saapuneet sankoin joukoin toivottamaan vuoden 2012 tervetulleeksi Kuhmo-talon edustalla perinteisesti järjestetyssä uuden vuoden juhlassa.
Kaupunginjohtaja Eila Valtanen juhlapuheessa käsiteltiin vahvasti yhteisvastuullisuutta ja sitä, kuinka hyvin meidän asiamme ovat kaikesta huolimatta. Tilaisuuden päättänyt upea ilotulitus antoi hyvän alun vuodelle 2012.
Kuhmo-talon edustalle oli saapunut runsaasti ihmisiä vastaanottamaan uutta vuotta. Lauhan kelin ansiosta juhlamieli oli lämmin ja ihmiset nauttivat olostaan.
Kaupunginjohtaja Eila Valtanen puhui juhlapuheensa aikana varsin vakavista asioista. Etenkin suomalaisnuorten syrjäytyminen ja yhteisvastuullisuus olivat Valtasen puheen oleellisia osia. Tämän lisäksi kaupunginjohtaja muistutti juhlakansaa siitä, kuinka hyvin meidän suomalaisten ja kuhmolaisten asiat kuitenkin kaikesta huolimatta ovat. Valtasen mukaan Kuhmossa on hyvä asua ja tehdä työtä.
Vuosi vaihtui hulppealla ja pitkään kestäneellä ilotulituksella. Näkemäänsä tyytyväiset kuhmolaiset lähtivät viettämään uudenvuodenyötä jäykillä niskoilla ja hyvällä mielellä varustettuina.
Lue lisää tiistain Kuhmolaisesta



jee kuhmo
Ilmoita asiaton kommentti