Kunnilta linjaukset tammikuun aikana
- Valtuuston kokous kesti alle tunnin 17. tammikuuta.
Kaupunginjohtaja Eila Valtanen aloitti vuoden ensimmäisen valtuuston istunnon luomalla katsauksen kuluvan vuoden kiireisiin. Hallintokokeilun kaatumisen vuoksi edessä oleva Kainuun palvelumallin valmistelu ja kuntauudistuksen eteneminen tietävät kiireistä vuotta.
Kireän aikataulun vuoksi jokaisen kunnan on linjattava kantansa kuntayhtymän kokeilun aikana tuottamiin palveluihin jo tammikuun aikana. Siten organisaatiomalli saadaan rakennettua huhtikuun loppuun menneessä. Säädös-, sopimus- ja muut käytännön linjaukset on oltava valmiit vuoden loppuun mennessä.


