Uutiset

Päivitetty 28.1.2012 11:05, julkaistu 27.1.2012 13:35

Arvoteko -huomionosoitus Kuhmo-talolle ja Kuhmon kaupungille

Kuva: Antero Komulainen
Lähetä palautetta toimittajalle
Kuhmo-talon hallituksen puheenjohtaja Jorma Karjalainen pitää kiitospuhetta. Toimitusjohtaja Matti-Jussi Pollari (vas.) ja vieressään SPR:n edustajat Alpo Karppinen, Rauni Nokela ja Pertti Saarela

Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin Arvoteko -huomionosoitus luovutettiin Kuhmo-talolle ja Kuhmon kaupungille eilen 26. tammikuuta. Kuhmo-talo ja kaupunki ovat luoneet myönteisellä toiminnallaan luoneet paikalliselle Punaiselle Ristin osastolle mahdollisuuden toteuttaa vapaaehtoistoimintaa entistä näkyvämmin ja tuloksellisemmin.

Edellisenä kahtena vuotena Punaisen Ristin Kuhmon osasto on järjestänyt Nälkäpäiväiltamat Kuhmo-talolla. Nälkäpäiväiltamissa paikalliset ja vähän kauempaankin tulleet esiintyjät ovat viihdyttäneet yleisöä.

Kuhmo-talo on järjestänyt maksutta tilaisuudelle hienot puitteet ja kaupungin kulttuuritoimi on hankkinut tilaisuuden esiintyjät. Iltamat ovatkin olleet menestys paitsi taloudellisesti niin myös yhteisöllisyyden lisääjänä.

– On tietenkin hienoa, että saamme kerättyä varoja auttamistoimintaan, mutta näen samalla arvokkaana sen, että erilaista paikallista kulttuuria tuetaan tällä tavoin ja esiintyjille annetaan esiintymismahdollisuuksia hienoissa puitteissa ja suuren yleisen edessä, toteaa Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin toiminnanjohtaja Pertti Saarela.

Kuhmon kaupunki myi syksyllä 2011 Punaisen Ristin Kuhmon osastolle toimitilat, joissa osasto oli ollut jo vuosia vuokralaisena. Omat toimitilat mahdollistavat vapaaehtoistoiminnan edelleen kehittymisen.

Kuluvan vuoden alusta uutena toimintana Kuhmon osastossa aloitti terveyspiste, josta esimerkiksi saa maksutonta neuvontaa terveysasioissa, verenpaineen mittausta ja henkistä tukea. Lisäksi terveyspisteissä voidaan järjestää esimerkiksi luentoja tai teemailtoja tai pyörittää erilaisia ryhmiä. Terveyspisteiden toiminnasta vastaavat vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset.

Arvoteko -tunnustus luovuttivat Oulun piirin puheenjohtaja Rauni Nokela, toiminnanjohtaja Pertti Saarela ja Punaisen Ristin Kuhmon osaston puheenjohtaja Alpo Karppinen Kuhmo-talolla 26. tammikuuta pidetyn Kainuun Sotilassoittokunnan konsertin alussa.

Tunnustuksen vastaanottivat Kuhmo-talon johtaja Matti-Jussi Pollari ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Karjalainen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Liikenneturvatietoutta internetissä kuntalaisille

    UUTISET 22.2. 15:22 40

  2. Lentiira haastaa joukkueita potkukelkkakisaan

    UUTISET 22.2. 14:20 60

  3. Talvi-illan luistelijoille tulossa elävää musiikkia

    KULTTUURI 22.2. 12:52 51

  4. Kaupunki tuo hakuun 90 kesätyöpaikkaa kuhmolaisille nuorille

    UUTISET 22.2. 10:51 90

  5. Kilpakumppanin kaatuminen pilasi Juho Mikkosen MM-sprintin

    UUTISET 21.2. 15:46 143

  6. Ulla Tapaninen osaa heittäytyä rooliin

    UUTISET 21.2. 09:53 152

  7. Poistuuko pakollinen metsänhoitomaksu?

    UUTISET 21.2. 15:34 90

  8. Remontoijan oma vastuu on suuri

    UUTISET 21.2. 13:20 100

  9. Rekka ojassa Kekkostiellä maanantaina

    UUTISET 21.2. 11:46 184

  10. Kuhmolla uusi yleisesite

    UUTISET 21.2. 09:52 134

  1. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    9.1. 16:01 3340

  2. Kaupunki tuo hakuun 90 kesätyöpaikkaa kuhmolaisille nuorille

    UUTISET 22.2. 10:51 90

  3. Kilpakumppanin kaatuminen pilasi Juho Mikkosen MM-sprintin

    UUTISET 21.2. 15:46 143

  4. Ulla Tapaninen osaa heittäytyä rooliin

    UUTISET 21.2. 09:53 152

  5. Kuhmolla uusi yleisesite

    UUTISET 21.2. 09:52 134

  6. Piispanvaalien tulos julki

    UUTISET 20.2. 19:45 142

  7. Remontoijan oma vastuu on suuri

    UUTISET 21.2. 13:20 102

  8. Lentiira haastaa joukkueita potkukelkkakisaan

    UUTISET 22.2. 14:20 62

  9. Rekka ojassa Kekkostiellä maanantaina

    UUTISET 21.2. 11:46 184

  10. Juhlivat abit aluksellaan

    UUTISET 16.2. 14:27 4811

  1. Juhlivat abit aluksellaan

    UUTISET 16.2. 14:27 4811

  2. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    UUTISET 9.1. 16:01 33411

  3. Valta vaihtui tanssin askelin

    UUTISET 17.2. 20:46 385

  4. Liikunta auttaa erityislapsia

    UUTISET 15.2. 12:40 445

  5. Tangolaulun taitokisoihin ilmoittautui ennätysmäärä laulajia

    UUTISET 2.11. 09:12 5331

  6. Harrastajat nousivat lavalle

    UUTISET 12.2. 12:41 564

  7. Omahoitoa myös sähköisesti

    UUTISET 14.2. 12:44 432

  8. Omahoitopiste avautuu kuhmolaisille

    UUTISET 14.2. 12:38 444

  9. Kilpailu kiristyy meijerialalla

    UUTISET 13.2. 15:50 465

  10. Mustikan osto alkanut Kuhmossa

    UUTISET 28.7. 12:35 8783

  1. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    9.1. 16:01 3340

  2. Perussuomalaiset: Kuhmo ja Sotkamo yhteen

    UUTISET 13.1. 14:02 19718

  3. Iisakki-vasikka ihastuttaa

    UUTISET 28.12. 09:24 28211

  4. Suomen suurimpiin kuuluva karhusaalis

    UUTISET 24.8. 15:59 8726

  5. Kuusikymmentä kiloa päivässä

    UUTISET 2.8. 10:38 93616

  6. Maailmanmatkaaja sääksi Ursula teki pakkolaskun Kuhmon Kälkäselle

    UUTISET 9.8. 08:31 8871

  7. Tangolaulun taitokisoihin ilmoittautui ennätysmäärä laulajia

    UUTISET 2.11. 09:12 5331

  8. Kuhmolaisen kuljettama auto romuksi Parkualla

    UUTISET 2.12. 15:28 3901

  9. Anna Kahvila Juttuan emännäksi

    KUNNON JUTTU 26.8. 09:15 8903

  10. Mustikan osto alkanut Kuhmossa

    UUTISET 28.7. 12:35 8783

  1. Talvi-illan luistelijoille tulossa elävää musiikkia

    KULTTUURI 22.2. 12:52 5 1 15

  2. Isäntä sammutti pienen pannuhuonepalon

    UUTISET 20.2. 09:48 12 2 12

  3. Kuhmolla uusi yleisesite

    UUTISET 21.2. 09:52 13 4 11

  4. Lentiira haastaa joukkueita potkukelkkakisaan

    UUTISET 22.2. 14:20 6 0 8

  5. Liikenneturvatietoutta internetissä kuntalaisille

    UUTISET 22.2. 15:22 4 0 8

  6. Iisakki-vasikka ihastuttaa

    UUTISET 28.12. 09:24 282 11 7

  7. Poistuuko pakollinen metsänhoitomaksu?

    UUTISET 21.2. 15:34 9 0 6

  8. Rekka ojassa Kekkostiellä maanantaina

    UUTISET 21.2. 11:46 18 4 5

  9. Ulla Tapaninen osaa heittäytyä rooliin

    UUTISET 21.2. 09:53 15 2 5

  10. Perussuomalaiset: Kuhmo ja Sotkamo yhteen

    UUTISET 13.1. 14:02 197 18 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot