Kuntayhtymän alijäämä nousee 10 miljoonaan euroon
- Kainuun maakuntavaltuusto joutuu tänä vuonna miettimään, kuinka talous saadaan tasapainoon hallintokoiluen päättyessä vuoden 2012 lopulle.
Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2011 alijäämä on nousemassa noin kymmeneen miljoonaan euroon.
– Viime vuoden tilinpäätös on reilut kymmenen miljoonaa euroa alijäämäinen, ennakoi talousjohtaja Asta Tolonen. Marraskuussa alijäämää ennustettiin kertyvän 7,5 miljoonaa.
Maksutuotot, muun muassa asiakasmaksut, jäävät 1,5 miljoonaa euroa pienemmiksi kuin arvioitiin. Potilastietojärjestelmän ja sosiaalitoimen ohjelmistojen vaihdoksen vuoksi maksutulojen ennustaminen on ollut epävarmaa.
Laskutukset ovat viivästyneet, eikä tieto mahdollisista poikkeamista ole Tolosen mukaan tullut ennustusten laatijoille.
Ennusteet maksujen kertymästä ovat olleet ylioptimistisia, sillä muun muassa asiakkaiden maksukatot ovat leikanneet maksuja.
Henkilöstön palkkauskulut ovat koko vuoden osalta yli miljoonan suuremmat kuin vielä marraskuussa ennustettiin.
Ero johtuu poikkeuksellisesta joulukuusta.
Vastoin odotuksia palvelussuhteiden määrä oli joulukuussa jatkanut kasvuaan. Tämä johtui tilapäisten sijaisten tarpeesta sosiaali- ja terveystoimen yksiköissä. Lisäksi eroa selvittävät suuret takautuvat työvuorolisät ja palkkojen kokonaissumman kasvusta johtuva odotettua suurempi lomapalkkojen kasvu.
Talousjohtaja Asta Tolonen huomauttaa, että käytännössä tilinpäätösluvut tarkoittavat sitä, että alkaneen vuoden 2012 talousarviossa ei ole lainkaan kasvun varaa vaan menoja pitää leikata.



Olisiko syytä hiukan leikata myöskin päättäjien palkkoja eikä aina muualta ottaa, eduskuntakin suostui tiputtamaan kuukausi palkkaansa 500? joten voisi ottaa mallia vaikka sieltä..
Ilmoita asiaton kommentti