Moottorikelkalla ei saa lähteä seikkailemaan
Metsähallitus kehottaa moottorikelkkailijoita pysymään reiteillä. Moottorikelkkojen kehittymisen myötä kelkoilla voi kokeilla ajoa entistä vaativammissa olosuhteissa ajajan taitojen ylärajoilla.
Kokemuksia haettaessa poiketaan usein ohjatuilta kelkkareiteiltä. Suojelualueelle poikkeamisesta saattaa syntyä suurta haittaa. Metsähallitus kehottaakin kelkkailijoita pysymään reiteillä.
Kelkkailijat etsivät entistä useammin olosuhteita joissa koetellaan kelkkojen ominaisuuksia ja ajajan mahdollisuutta selviytyä niistä. Näiden kokemusten haku ohjaa kulun usein kelkkareittien ulkopuolelle, jopa suojelualueille.
Eräänlaisena moottorikelkkailun muotivirtauksena on viime vuosina yleistynyt syvään lumeen ja rinneajoon erikoistuneita kelkkailijaryhmiä. Vaikka laitteet ja kuljettajien taidot mahdollistavatkin koskemattomien hankien puhkomisen, on muistettava että siihen on maastoliikennelain mukaan oltava aina maanomistajan lupa.
Luvattoman maastoliikenteen lisäksi syvien hankien erikoismiehet voivat syyllistyä suojelualueella luonnonsuojelurikokseen aiheuttamalla tarpeetonta häiriötä ja vahinkoa luonnolle.


