Maitotilan pyörittäminen kokopäiväistä työtä
- Näätäniemen tilan lypsykarjapihatossa on automaatio viety pitkälle. Esa Polvinen valvomossa.
Suomessa tuotetun maidon määrä laskee koko ajan. Toimintansa lopettavia tiloja on enemmän kuin niitä, jotka investoivat uusiin tuotantorakennuksiin ja lisäävät eläinmääräänsä.
Maitoa myös tuodaan maahan, koska oma tuotanto ei tahdo riittää.
Tilakokojen kasvaminen entisestään on nykyajan suuntaus. Se merkitsee myös työmäärän kasvua.
– Maailma muuttuu. Jokaisen on tehtävä ratkaisunsa, jatkaako tilanpitoa vai ei. Suurin osa heittää pois, sanoo Näätäniemen tilan isäntä Esa Polvinen.
Näätäniemen tilalla oli kantrikoulutustilaisuus 8. helmikuuta. Maatilan sukupolven vaihdoksessa saattaa nousta esiin kysymys tilakoon riittävyydestä. Jatkajan kannalta on tärkeää, millaiset lähtökohdat edellinen sukupolvi on hänelle jättänyt.
> Aiheesta lisää perjantain Kuhmolaisessa.



Sotkamo pesee vielä Kuhmon maitopuolella! Terkkuja Sotkamosta.
Ilmoita asiaton kommentti