Kuntauudistuksen aluekierroksen avauksessa mielenosoitus Joensuussa
Joukko polvijärveläisiä ja juukalaisia asukkaita kokoontuu osoittamaan mieltään tänään tiistaina Joensuussa, kun kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) ja muut esittelijät saapuvat kertomaan sinne kuntaliitosuudistuksesta. Mielenosoituksesta kertoi Karjalainen.fi -nettisivut
Valtiovarainministeriö järjestää 18 maakunnittaista alueellista tilaisuutta. Ensimmäinen aluetilaisuus järjestään tänään tiistaina Joensuussa. ja loput 17 pidetään 21. päivään maaliskuuta mennessä. Kainuun tilaisuus järjestetään 2. päivänä maaliskuuta Kajaanissa.
Tilaisuudet ovat osa kuntien kuulemista. Puolen päivän seminaareissa esitellään rakennetyöryhmän ehdotus alueelle. Seminaareissa on varattu aikaa keskustelulle.
Seminaaritilaisuudet lähetetään myös suorana verkossa valtiovarainministeriön nettisivuilla www.kuntauudistus.fi. Alueellisia esittelytilaisuuksia on mahdollisuus seurata sitä kautta reaaliaikaisesti. Joensuussa reilun neljän tunnin tilaisuus pidetään kello 12.00 –16.30.
Avauspäivän tapahtumista Joensuusta lisää. www.karjalainen.fi


