Uutiset

Päivitetty 17.2.2012 09:17, julkaistu 17.2.2012 09:17

Kuhmolle tulee kuntayhtymän tileistä 2011 vähintään 1,3 miljoonan alijäämä

Kainuun maakunta -kuntayhtymän viime vuoden alijäämäksi näyttää olevan vahvistumassa 11,1 miljoonaa euroa. Summa ei ole vielä lopullinen, mutta sen ei pitäisi enää muuttua paljonkaan. Alijäämää kasvatti 1,4 miljoonalla Kansaneläkelaitoksen ohje lomapalkkavelan kirjaamistavasta.

Kuhmon osuus tappiosta on arviolta 1,33 miljoonaa euroa rahoitusosuuden suhteessa osoitettuna. Lopullinen alijäämäsumma siirtyy Kuhmon taseeseen, missä se rasittaa taloutta. Kuhmon maksaa tuon tappionsa pois tulevien vuosien aikana.

Ennuste alijäämästä oli keväällä 2 miljoonaa, syksyllä 3 ja loppuvuonna 5,2. Sen jälkeen ennuste nousi 7,5 miljoonaan euroon ja helmikuun puolivälissä se on yli 11 miljoonaa.

Talousjohtaja Asta Tolonen kertoi, että työtä talousyksikössä on paljon tilinpäätöksen, uuden valmistelun, vanhan kuntayhtymän talouden purkamisen sekä talouden tervehdyttämisohjelman kanssa. Tolosen mukaan käytännön työssä ovat mukana kuntien talousjohtajat ja kamreerit.

Tolosen mukaan Kainuun maakunnan talouden tilanteeseen tartutaan näillä näkymin ensi kesänä.

Kuhmolainen maakuntavaltuutettu Jaakko Kyllönen (kok.) näki tässä taloustilanteessa, että Kainuun maakuntavaltuuston pitäisi kokoontua melko pikaisesti poikkeavassa aikataulussa saamaan selvitys tilanteesta ja linjaamaan uutta. Maakuntavaltuusto piti kokouksensa viimeksi 28. päivänä marraskuuta eli melkein kolme kuukautta sitten. Silloin alijäämäksi ennakoitiin 5,7 miljoonaa eli noin puolet nykyisestä tiedossa olevasta tilanteesta.

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Timo Säkkinen totesi keskiviikkona Kuhmolaiselle, että seuraava maakuntavaltuuston kokous on 19. päivänä maaliskuuta. Säkkisen mukaan tarvetta kokousaikataulun muuttamiseen ei ole. Kokousten väli venyy noin 3,5 kuukaudeksi.

– Sitoumukset pitää täyttää ja ihmiset pitää palvella, perusteli Säkkinen.


AVAINSANAT:

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)19.2.2012 22:32

On se nyt perkele,
että ikänsä kunnassa istuneet samat virkamiehet ja poliitikot eivät näe sen vertaa eteensä, että antavat tilanteen ryöstäytyä käsistä, vaikka tuntevat asiat läpikotaisin. Tai ainakin kokemusvuosiin viitaten pitäisi tuntea.

Nyt rakennetaan vain jotain utopistista toiveiden tynnöriä tai odotetaan jotain ihmettä tapahtuvaksi, mikä tulee, tuo rahaa ja ratkaisee tilanteen.
Kuulkaapas hyvät kanssaeläjät,
sellaista ihmettä ei tule. Valheessa elämiselle on pantava stoppi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 15:28

Tili- ja vastuuvapautta ei pidä myöntää vastuullisille ainakaan ennen kun päätöksenteko taloudenpidossa on tutkittu perusteellisesti!

Viranhaltijoiden ja lautakuntien on toimittava niille annetuilla määrärahoilla ja tarvittaessa haettava lisämäärärahaa etukäteen - ei todellakaan jälkikäteen. Myönnettyjen määrärahojen ylittäminen näyttää olleen kuntayhtymässä tietoista, joten kyllä heidän on vastattava seuraamuksistakin. Ja kuntayhtymän johto pysyköön viroissaan sovitusti maakuntakokeilun loppuun saakka 31.12.2012. Johtajat ovat taas ensimmäisinä jättämässä uppoavan laivan ja muut saavat sitten selvittää sotkut! Mutta kyllähän tuollaiset miljoonien tappiot ovat hyvää referenssiä taas uusia virkoja haettaessa.
-MOT-

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.2.2012 15:17

Kukas se sitä sotelautakuntaa johtaa? Tietokilpailukysymys; kuka on lautakunnan puheenjohtasja?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.2.2012 22:14

Kainuulaisten ikääntyminen ja kasvava palvelutarve on ollut tiedossa. Kuntien osaaminen hävisi saman tien sosiaali- ja terveysasioihin kun kokeilu alkoi. Kunnat eivät ole uskoneet sosiaali- ja terveyslautakuntaa budjetin laadinnassa, kun lautakunta on kertonut kuinka paljon tarvitaan rahaa lakisääteisten palvelujen tuottamiseen.
Maakuntahallitus on sitten pakottanut lautakunnan tekemään budjetin kuntien antamalla rahalla.
Koska lakisääteiset palvelut on jokatapauksessa tehtävä, kunnat saavat jälkikäteen laskun asukkaidensa saamista palveluista.
Kunnat saavat syyttää itseään ja osaamattomuuttaan. Kokeilun aikana kasvoi luulo, että valtionosuuksilla voidaan tapetoida kunnantalojen seiniä ja nostaa virkamiesten palkkoja. Nyt on tulossa loppulasku ja se kasvaa tämän vuoden aikana toisen mokoman.
Kyselkääpä niiltä kuntienne päättäjiltä heidän osaamisestaan sosiaali- ja terveysasioissa. He ovat pihalla siitä, kuinka väestön ikämuutos rasittaa nyt ja tulevaisuudessa kuntien menoja.
Nyt on aloitettu keskustan toimesta kuntien rakenteiden raivokas puolustaminen, jottei mikään vain muuttuisi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.2.2012 21:35

Heh. empä ihmettele jos kilat ja kelat on menny sekasin. sekoiluja on ollu ennenkin ja näykyy yhä jakuvan. kattokas nyt edes tilit kohalleen! Ei ole eka kerta kun tilit on pieles. ei tuolla tasolla saisi töpeksii enään noin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.2.2012 20:37

on aikas erikoista, että Kela antaa kirjanpidollisia ohjeita. normaali ja laillinen kirjanpito yrityksissä kyllä perustuuu kirjanpitolakiin, tilintarkastuslakiin ja korkeintaan kilan tulkintoihin. olishan se kiva jos vois toteuttaa kaikkia kelankin toiveita kun ne on niin moninaiset mutta en kyllä ennen ole kuullut Kelan puuttuvan kirjanpitoihin. Vai onko tämä taas osoitus kuntayhtymän laskentatoimen ja kirjan
pidontasosta.??? joka on siis mistä??

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.2.2012 01:24

Tietääkseni kuntayhtymällä ei ole velkaa?
Kenellekkähän kuntyhtymän lakkautumisen jälkeen tuo miljoonapotti kuuluu?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 18:19

09:23 kommentoija on oikeilla jäljillä.

Jo vuoden 2011 budjetti oli alijäämäinen. Tämän vuoden budejetti on tehty jopa vielä tiukemmaksi. Soten kustannukset kasvavat kiihtyvällä vaudilla, mutta budjeltti on runnottu tiukaksi.

Kuntayhtymässä on nyt annettu ohje, ettei mihinkään ylimääräiseen saa laittaa rahaa. Pelkään pahoin, että vuoden 2013 alkupuolella ilmoitettava loppulasku Kuhmon osalta on yli 3 milj. euroa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 16:18

Kyllä tuo maakuntahallinnon budjettiseuranta on ollut
täysi reperällä. Nykyisillä tekniikoilla budjetti-
seuranta on vaivaton toteuttaa ja tiedot ajantasalla.
Onko makuuntayhtymällä ollut käytössä vain ruutuvih-
ko ja lyijykynä ja niitä käytetty silloin kun on
muistanut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.2.2012 15:15

Tehdään tarkoituksella alijäämäinen talousarvioesitys ja sitten ihmetellään, kun rahat eivät riittäneet.
Sote-asioissa on se paha puoli, ettei voida ajatella, että vaikka joka toinen potilas jätetään vaille yliopistollisen sairaalan palveluita.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuhmossa aloitellaan monikulttuurista toimintaa

    UUTISET 17.5. 17:08 40

  2. Talvitöppöset voi heittää jo nurkkaan

    UUTISET 17.5. 10:05 50

  3. Uusi yritys Jaurakossa

    UUTISET 17.5. 09:49 72

  4. Kuhmon yhteislukiosta 27 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:50 134

  5. Yhteistyö jatkuu Kajaanin kanssa

    UUTISET 16.5. 16:28 92

  6. Vihreät toivovat useampaa edustajaa

    UUTISET 16.5. 15:24 123

  7. KHO hylkäsi valitukset Lentiiran koulusta

    UUTISET 15.5. 09:01 207

  8. Ontojoella lipotaan iltaisin kuoreita jopa pitsoihin

    UUTISET 16.5. 12:24 120

  9. Tulvatilanne huomioitava veneiden säilytyksessä

    UUTISET 15.5. 19:50 140

  10. Elokuva-arvostelu: Iron Sky epäonnistui

    KULTTUURI 14.5. 16:02 243

  1. Helatorstaina lämpenee yli 20 asteen

    UUTISET 14.5. 15:54 241

  2. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    UUTISET 9.1. 16:01 9891

  3. Elokuva-arvostelu: Iron Sky epäonnistui

    KULTTUURI 14.5. 16:02 243

  4. Vihreät toivovat useampaa edustajaa

    UUTISET 16.5. 15:24 123

  5. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    UUTISET 20.4. 20:04 2181

  6. Uusi yritys Jaurakossa

    UUTISET 17.5. 09:49 72

  7. Elokuva-arvostelu: Aikaansa edellä oleva sotaelokuva vuodelta 1945

    KULTTUURI 16.4. 16:12 1712

  8. Kromia, puheita ja laulua

    UUTISET 1.5. 15:32 1001

  9. Ilkivaltaa ja vasikan ruho

    UUTISET 6.5. 08:07 711

  10. Kuhmolainen mies ajeli humalassa ilman korttia Paltamossa

    UUTISET 8.5. 15:59 581

  1. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 2181

  2. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    9.1. 16:01 9891

  3. Kuhmolainen mies ajeli humalassa ilman korttia Paltamossa

    UUTISET 8.5. 15:59 581

  4. Kuhmossa tarvetta uusille perhepäivähoitajille

    UUTISET 11.5. 08:59 411

  5. Kansalaisopisto päätti kevään 500 hengen yleisön edessä

    KULTTUURI 9.5. 11:50 531

  6. Ilkivaltaa ja vasikan ruho

    UUTISET 6.5. 08:07 711

  7. Tangolaulun taitokisoihin ilmoittautui ennätysmäärä laulajia

    UUTISET 2.11. 09:12 9661

  8. Lukion kannatusyhdistys haluaa nuoria mukaan toimintaan

    UUTISET 9.5. 16:27 512

  9. Suomen suurimpiin kuuluva karhusaalis

    UUTISET 24.8. 15:59 12926

  10. Iisakki-vasikka ihastuttaa

    UUTISET 28.12. 09:24 71012

  1. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    9.1. 16:01 9890

  2. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 2181

  3. Elokuva-arvostelu: Aikaansa edellä oleva sotaelokuva vuodelta 1945

    KULTTUURI 16.4. 16:12 1711

  4. Tangolaulun taitokisoihin ilmoittautui ennätysmäärä laulajia

    UUTISET 2.11. 09:12 9661

  5. Mustikan osto alkanut Kuhmossa

    UUTISET 28.7. 12:35 13043

  6. Talvi-illan luistelijoille tulossa elävää musiikkia

    KULTTUURI 22.2. 12:52 4471

  7. Iisakki-vasikka ihastuttaa

    UUTISET 28.12. 09:24 71012

  8. Perussuomalaiset: Kuhmo ja Sotkamo yhteen

    UUTISET 13.1. 14:02 61618

  9. Elokuva-arvostelu: Tiikerikissa

    KULTTUURI 8.3. 13:25 37418

  10. Suomen suurimpiin kuuluva karhusaalis

    UUTISET 24.8. 15:59 12926

  1. Tasa-arvo puhutti kylien asukkaita

    UUTISET 29.3. 15:32 106 1 17

  2. Helatorstaina lämpenee yli 20 asteen

    UUTISET 14.5. 15:54 24 1 16

  3. Lehtomäki kesäkuussa takaisin eduskuntatyöhön

    UUTISET 25.3. 11:57 112 13 15

  4. Kuoppamäen pappilan hinta nousi

    UUTISET 22.3. 10:42 133 4 14

  5. Korhonen ei ymmärrä Kiviniemen ratkaisua

    UUTISET 6.4. 09:24 123 12 14

  6. Perussuomalaiset keskittyvät kunnallisvaaleihin

    UUTISET 13.4. 17:50 89 14 13

  7. Sähköraha poikinut Kuhmon kaupungille lisäpääomaa

    UUTISET 24.4. 09:09 76 14 13

  8. Meijerin baarin aika täyttyi

    UUTISET 11.4. 11:25 121 18 13

  9. E.ON Kainuun koko liikevoitto 19,7 miljoonaa

    UUTISET 21.3. 18:09 138 13 12

  10. Kolme pahoinpitelyä Kuhmossa vappuaattona

    UUTISET 1.5. 16:54 77 3 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot