Kuhmolla uusi yleisesite
Kuhmon kaupungilla on uusi yleisesite. Tarkoitus on korostaa niitä asioita, jotka erottavat Kuhmon muista paikkakunnista.– Esitettä jumpattiin mainostoimiston kanssa niin pitkään, että ajattelin mitähän tästä tulee. Nyt tuntuu, että esite tuo myönteisellä tavalla kuhmolaisuutta esille, selvittää kaupunginjohtaja Eila Valtanen.
Hän kertoo, että Kuhmolla on jo pitkään ollut selkä ja hyvä profiili, mikä helpotti esitteen tekoa.
– Minusta se on aika rehellinen esite. Ei tunnu että se löisi mitenkään yli.
Oli aika uudistaa esite, sillä kaupungilla ei ole muutamaan vuoteen ollut ajantasaista yleisesitettä. Muun muassa monet yhteystiedot ovat muuttuneet. Valtasen mukaan uutta esitettä oli kovasti jo toivottu.
Tyylikkäillä tummilla kansilla varustettua esitettä jaetaan muun muassa käypäläisille ja yrityksille, joita yritetään houkutella Kuhmoon. Eila Valtanen nimeä sen lämmittely- ja houkutteluesitteeksi.
Uusi esite ei ole yritys- tai matkailuesite, eikä sitä jaettu matkailumessuilla.
>Lue lisää esitteestä tiistaina ilmestyneestä Kuhmolaisesta.



ps. kommentoija 23.2 13.39 ei ole sama joka aloitti ketjun joten minuakin kiinnostaisi mitä teollisuutta ketjun aloittaja tarkoitti? pps. esite on hieno, ainakin nettiversio tuli tapeeseen ja linkitetty jo monelle. Kiitos tekijöille !
Ilmoita asiaton kommentti