Uutiset

Päivitetty 21.2.2012 15:35, julkaistu 21.2.2012 15:34

Poistuuko pakollinen metsänhoitomaksu?

Kuva: Minna Kähkönen
Mari HeikuraLähetä palautetta toimittajalle
Metsänhoitoyhdistyslain uudistus toisi monia muutoksia metsänhoitoyhdistysten toimintaan. kuva: Minna Kähkönen.

Metsänhoitoyhdistyslain uudistusta on valmistellut työryhmä, johon kuuluu edustajat metsäteollisuudesta, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta (MTK) ja ministeriöstä. Työryhmä on kuullut työssään myös kilpailuviraston asiantuntijoita.

Työryhmän selvitystyö perustuu hallitusohjelmaan kirjattuun metsähoitoyhdistyslain uudistamiseen.

Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala kertoo uudistuksen aikataulusta, että koko prosessi on hyvin alkuvaiheessa. Pohjatyötä on tehty ja seuraavaksi asiasta käydään keskusteluja alan toimijoiden kanssa, minkä jälkeen ministeriössä tehdään linjauksia jatkosta.

Työryhmän mukaan, metsänhoitoyhdistyslain uudistamisen yksi keskeinen kysymys on, pitäisikö metsänomistajan voida valita kuuluuko hän metsänhoitoyhdistykseen vai ei ja myös mihin yhdistykseen hän halutessaan kuuluu.

Lisäksi työryhmän selvitystyön mukaan kilpailu metsäpalvelumarkkinoilla olisi tasapuolista, jos pakollinen metsänhoitomaksu poistettaisiin.

Näin myös metsänomistajalla olisi aito valinnanvapaus palvelujen hankinnan suhteen. Yhdistykset rahoittaisivat toimintansa normaalilla jäsenmaksulla sekä palvelumaksuilla ja liiketoiminnan tuotoilla, kuten tälläkin hetkellä.

Nykyjärjestelmässä metsänomistaja on metsänhoitomaksua vastaan saanut palveluja omalta metsänhoitoyhdistykseltään, mutta jos hän ei ole halunnut olla yhdistyksen jäsen, maksusta vapautuminen on ollut vaativan ja myös kalliin prosessin takana. Lisäksi niiltä metsänomistajilta, jotka eivät ole halunneet maksaa metsänhoitomaksua, on vaadittu korkeampaa metsänhoidon tasoa.

Työryhmä toteaa, että metsänhoitoyhdistyskenttä on tehnyt hyvää työtä metsätalouden edistämisessä ja on edelleen vahva toimija metsäalalla. Yhdistysten toimintaan on liittynyt epäilyjä ja ongelmia tasapuolisen kilpailuaseman säilyttämisessä markkinoilla.

Erityisesti kilpailuviranomaiset eli Kilpailuvirasto ja työ- ja elinkeinoministeriö pitävät keskeisimpinä ongelmina lähes pakollista metsänhoitomaksua sekä niin sanottua automaattista jäsenyyttä metsänhoitoyhdistyksissä.

Työryhmän mukaan toinen vaihtoehto kilpailua ja metsänomistajien valinnanvapautta rajoittavien esteiden poistamiseksi olisi kumota metsänhoitoyhdistyslaki kokonaisuudessaan, jolloin toiminta organisoituisi vapaasti yleisen yhdistyslain pohjalta.

> Lue Metsänhoitoyhdistyksen ja metsänomistajien ajatuksia perjantain Kuhmolaisesta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuhmossa aloitellaan monikulttuurista toimintaa

    UUTISET 17.5. 17:08 40

  2. Talvitöppöset voi heittää jo nurkkaan

    UUTISET 17.5. 10:05 50

  3. Uusi yritys Jaurakossa

    UUTISET 17.5. 09:49 72

  4. Kuhmon yhteislukiosta 27 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:50 134

  5. Yhteistyö jatkuu Kajaanin kanssa

    UUTISET 16.5. 16:28 92

  6. Vihreät toivovat useampaa edustajaa

    UUTISET 16.5. 15:24 123

  7. KHO hylkäsi valitukset Lentiiran koulusta

    UUTISET 15.5. 09:01 207

  8. Ontojoella lipotaan iltaisin kuoreita jopa pitsoihin

    UUTISET 16.5. 12:24 120

  9. Tulvatilanne huomioitava veneiden säilytyksessä

    UUTISET 15.5. 19:50 140

  10. Elokuva-arvostelu: Iron Sky epäonnistui

    KULTTUURI 14.5. 16:02 243

  1. Helatorstaina lämpenee yli 20 asteen

    UUTISET 14.5. 15:54 241

  2. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    UUTISET 9.1. 16:01 9891

  3. Elokuva-arvostelu: Iron Sky epäonnistui

    KULTTUURI 14.5. 16:02 243

  4. Vihreät toivovat useampaa edustajaa

    UUTISET 16.5. 15:24 123

  5. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    UUTISET 20.4. 20:04 2181

  6. Uusi yritys Jaurakossa

    UUTISET 17.5. 09:49 72

  7. Elokuva-arvostelu: Aikaansa edellä oleva sotaelokuva vuodelta 1945

    KULTTUURI 16.4. 16:12 1712

  8. Kromia, puheita ja laulua

    UUTISET 1.5. 15:32 1001

  9. Ilkivaltaa ja vasikan ruho

    UUTISET 6.5. 08:07 711

  10. Kuhmolainen mies ajeli humalassa ilman korttia Paltamossa

    UUTISET 8.5. 15:59 581

  1. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 2181

  2. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    9.1. 16:01 9891

  3. Kuhmolainen mies ajeli humalassa ilman korttia Paltamossa

    UUTISET 8.5. 15:59 581

  4. Kuhmossa tarvetta uusille perhepäivähoitajille

    UUTISET 11.5. 08:59 411

  5. Kansalaisopisto päätti kevään 500 hengen yleisön edessä

    KULTTUURI 9.5. 11:50 531

  6. Ilkivaltaa ja vasikan ruho

    UUTISET 6.5. 08:07 711

  7. Tangolaulun taitokisoihin ilmoittautui ennätysmäärä laulajia

    UUTISET 2.11. 09:12 9661

  8. Lukion kannatusyhdistys haluaa nuoria mukaan toimintaan

    UUTISET 9.5. 16:27 512

  9. Suomen suurimpiin kuuluva karhusaalis

    UUTISET 24.8. 15:59 12926

  10. Iisakki-vasikka ihastuttaa

    UUTISET 28.12. 09:24 71012

  1. Kuhmon 11 viimeiselle talvelle osuu lumisin jakso yli 50 vuoteen

    9.1. 16:01 9890

  2. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 2181

  3. Elokuva-arvostelu: Aikaansa edellä oleva sotaelokuva vuodelta 1945

    KULTTUURI 16.4. 16:12 1711

  4. Tangolaulun taitokisoihin ilmoittautui ennätysmäärä laulajia

    UUTISET 2.11. 09:12 9661

  5. Mustikan osto alkanut Kuhmossa

    UUTISET 28.7. 12:35 13043

  6. Talvi-illan luistelijoille tulossa elävää musiikkia

    KULTTUURI 22.2. 12:52 4471

  7. Iisakki-vasikka ihastuttaa

    UUTISET 28.12. 09:24 71012

  8. Perussuomalaiset: Kuhmo ja Sotkamo yhteen

    UUTISET 13.1. 14:02 61618

  9. Elokuva-arvostelu: Tiikerikissa

    KULTTUURI 8.3. 13:25 37418

  10. Suomen suurimpiin kuuluva karhusaalis

    UUTISET 24.8. 15:59 12926

  1. Tasa-arvo puhutti kylien asukkaita

    UUTISET 29.3. 15:32 106 1 17

  2. Helatorstaina lämpenee yli 20 asteen

    UUTISET 14.5. 15:54 24 1 16

  3. Lehtomäki kesäkuussa takaisin eduskuntatyöhön

    UUTISET 25.3. 11:57 112 13 15

  4. Kuoppamäen pappilan hinta nousi

    UUTISET 22.3. 10:42 133 4 14

  5. Korhonen ei ymmärrä Kiviniemen ratkaisua

    UUTISET 6.4. 09:24 123 12 14

  6. Perussuomalaiset keskittyvät kunnallisvaaleihin

    UUTISET 13.4. 17:50 89 14 13

  7. Sähköraha poikinut Kuhmon kaupungille lisäpääomaa

    UUTISET 24.4. 09:09 76 14 13

  8. Meijerin baarin aika täyttyi

    UUTISET 11.4. 11:25 121 18 13

  9. E.ON Kainuun koko liikevoitto 19,7 miljoonaa

    UUTISET 21.3. 18:09 138 13 12

  10. Kolme pahoinpitelyä Kuhmossa vappuaattona

    UUTISET 1.5. 16:54 77 3 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot