Nuorten luova maailma avautuu kuvataidenäyttelyssä
- Vauhdikasta tussityöskentelyä.
Kuvataide: Kun nuoret tarttuvat kuvaamataidon tunnilla väreihin, syntyy värikästä jälkeä. Aiheet nousevat omasta elämästä.
Tuupalan koulun kuvaamataidon opiskelijoiden töissä esittäytyvät monenlaiset tekniikat. Tunneilla on päästy kokeilemaan muun muassa värikkäiden kollaasien tekoa, räiskyvää tussipiirustusta, herkkää akvarellityöskentelyä ja pehmeitä pastellitöitä.Kuviksen valinnaiseksi ottaneita Minna Heikkistä, Salla Heikkistä ja Anni Haavistoa ei valinta kaduta. Rento meininki, luovuuteen kannustaminen ja monipuolisuus ovat tyttöjen mielestä oppituntien parhaita puolia.– On päästy kokeilemaan tosi erilaisia juttuja ja materiaaleja, esimerkiksi savi- ja kipsitöitä sekä paperimassaa, kollaaseihin ja tussitöihin erikoistunut Minna kertoo. Tunneilla on myös tutkittu erilaisia taidetyylisuuntia ja analysoitu taidekuvia. Kansalaisopiston kuvataidekerhoissa pienestä pitäen kulkeneelle Sallalle kuviksen ottaminen valinnaiseksi oli luonteva jatko. – Piirtäminen on parasta, lyijykynät ja puuvärit sopivat minulle.Vaikka tunneilla on hauskaa, on kuvaamataidon opiskelusta heidän mielestään hyötyäkin.– Riippuu tietysti siitä, mitä aikoo lähteä opiskelemaan. Taideopinnoissa tästä on varmasti hyötyä, he veikkaavat.Lue lisää Kuhmolaisesta!

