Urheilu

Päivitetty 4.1. 20:15, julkaistu 3.1. 19:52

Juho Mikkonen voitti sprintin MM-karsinnan Puijolla

Kuva: Martti Huusko
Martti HuuskoLähetä palautetta toimittajalle
Kuhmo-Skin Juho Mikkonen toi vuoden 2010 ensimmäisen SM-kultamitalin Kuhmoon Puijon M20-sarjan SM-sprintistä vakuuttavan esityksen jälkeen.


Kuhmo-Skin Juho Mikkonen voitti Puijolla M20-sarjan sprinttihiihdon MM-katsastuksen Puijolla vaativissa olosuhteissa. Lähes 20 asteen pakkanen pisti kaikki hiihtäjät lauantaina koville. Aikaisemmasta tiedosta poiketen kyseessä ei ollut SM-kisa. Vain sunnuntain yhdistelmähiihto olisi ollut SM-kilpailu. Sen järjestäjät joutuivat peruuttamaan liian kovan pakkasen vuoksi. SM-kisa hiihdetään sunnuntaina 10. tammikuuta.

Kuhmon yhteislukiota käyvän Juho Mikkosen päivä MM-katsastuskisassa alkoi juuri ja juuri pakkasrajan paremmalla puolella olevissa, mutta hyisissä olosuhteissa. Puijon rinteillä kierrellyt 1,3 kilometrin pituinen sprinttirata oli vaativa ja osin kapeakin.

Aika-ajo sujui Kuhmo-Skin Juholta voitokkaasti, vaikka hän totesikin pakkasen yllättäneen. Samaa ylivoimaa hän osoitti välierässään.

Juho avasi finaalin selvästi muita terävämmin. Hän hallitsi hiihtoa ja pystyi tulemaan maaliin MM-katsastuksen voittaneena ja suksilla tuuletellen. Tuulettamaan ehti myös kakkoseksi sijoittunut Pohdin Jouni Komu.

Kisan jälkeen tyytyväinen Juho Mikkonen valitteli kylmää säätä, josta kaikki hiihtäjät joutuivat Puijon tuulisessa kisamontussa kestämään. Hän toivoi sunnuntain 20 kilometrin yhdistelmähiihdon peruuttamista. Toive toteutui.

Nuorten MM-kilpailut järjestetään Saksassa Hinterzartenissa 24.-31. tammikuuta.

Tulokset Nuorten MM- ja PM-tarkkailu, sprintti 1,3 kilometriä Kuopio lauantaina 2.1.2010

M20

1) Juho Mikkonen Kuhmo-Ski

2) Jouni Komu Pyhäjärven Pohti

3) Oskar Sjölund IF Brahe

4) Iivo Niskanen Vieremän Koitto

5) Risto-Matti Hakola Kankaanpään Urheilijat

6) Sami Lähdemäki Saarijärven Pullistus

7) Jaakko Saarela Viialan Viri

8) Simo-Viljami Ojanen Sotkamon Jymy

9) Ilkka Kaskinen Imatran Urheilijat

10) Kimmo Lajunen Valkeakosken Haka

11) Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46

12) Harri Niemi Valkeakosken Haka

13) Iiro Rytkönen Kaipolan Vire

14) Olli-Pekka Nuuttila Kuhmoisten Kumu

15) Esa Vilhunen Espoon Hiihtoseura

16) Filipp Vinnichuk Valtimon Vasama

17) Vantaan Hiihtoseura

18) Taneli Pantsar Pellon Ponsi

19) Raine Tolonen Kiimingin Urheilijat

20) Lasse Härkönen Iin Hiihtoseura

21) Jeremy Hecker Hartolan Voima

22) Jonne Seppänen Vaalan Karhu

23) Pekka Pääkkönen Sotkamon Jymy

24) Jari Huhta Hollolan Urheilijat -46

25) Miika Lampinen Viitasaaren Viesti

26) Kalle Piira Hollolan Urheilijat -46

27) Aleksi Vaakanainen Joensuun Kataja

28) Niila Syväjärvi Alatornion Pirkat

29) Sami Näsänen Joensuun Kataja

30) Tuomas Rantanen Lahden Hiihtoseura

31) Olli Pennanen Nurmeksen Sepot

32) Mikko Simola Kausalan Yritys

33) Miikka Kinnunen Kinnulan Kimmot

34) Antti Vainio Nousiaisten Alku

35) Sauli Käyhkö Savonlinnan Hiihtoseura

36) Jesse Ukkola Siilinjärven Hiihtoseura

37) Petri Torvinen Ristijärven Pyry

38) Otto-Samuli Salmijärvi Lammin Säkiä

39) Juho-Veikko Luksua Posion Pyrintö

40) Santtu Nyman Anjalan Liitto

41) Janne Mursu Kuusamon Erä-Veikot

42) Jeremias Pirinen Warkauden Urheilijat

43) Heikki Havukainen Leppävirran Viri

44) Veli-Matti Kolari Leppävirran Viri

45) Miika Ruokonen Vehkalahden Veikot

46) Roope Kinnunen Huhtasuon Hiihto 2000

47) Eemeli Tarvainen Karttulan Urheilijat

48) Olli Karkkulainen Kiteen Urheilijat

49) Jonas Dahlström Vaasan Hiihtäjät

N20

1) Laura Joensuu Saloisten Reipas

2) Maria Grundvall IK Kronan

3) Sanna Markkanen Leppävirran Viri

4) Tanja Kauppinen Leppävirran Viri

5) Riikka Varjus Tammelan Ryske

6) Josefin Sandvik IF Brahe

7) Minna Ahistus Saloisten Reipas

8) Anita Kirvesniemi Simpeleen Urheilijat

9) Marjaana Pitkänen Vieremän Koitto

10) Eeva Palosaari Oulun Hiihtoseura

11) Niina Virtanen Lahden Hiihtoseura

12) Anni Ruostekoski Vaasan Hiihtäjät

13) Anni Nord Valkeakosken Haka

14) Emma Sjölund IF Brahe

15) Sanna Pulkkinen Karihaaran Visa

16) Jonna Heimonen Pilkanmaan Pilke

17) Jasmin Köykkä Vantaan Hiihtoseura

18) Iina Räty Ilomantsin Urheilijat

19) Monica Prest IK Kronan

20) Krista Lehtola Ounasvaaran Hiihtoseura

21) Jonna Vuorinen Pilkanmaan Pilke

22) Linn Nybäck IF Minken

23) Riikka Makkonen Ilomantsin Urheilijat

24) Meri Sipilä Keravan Urheilijat

25) Emmi Virtanen Valkeakosken Haka

26) Anna-Lena Ekstrand IF Brahe

27) Iina Komonen Nastolan Naseva

28) Jenniina Wallenius Karinaisten Kunto

29) Eeva Teivaala Ylöjärven Urheilijat

30) Krista Lähteenmäki Ikaalisten Urheilijat

31) Jasmin Korhonen Warkauden Urheilijat

32) Saila Salmela Vantaan Hiihtoseura

33) Katri Mikander Leppävirran Viri

34) Merja Rissanen Joroisten Urheilijat

35) Tuuli Juurikorpi Ylöjärven Urheilijat

36) Kati Karkkulainen Kiteen Urheilijat

37) Anni Heiskanen Sonkajärven Pahka

M18

1) Samuli Oinonen Vantaan Hiihtoseura

2) Antti Ojansivu Ylöjärven Ryhti

3) Markus Järvenpää Äänekosken Huima

4) Anssi Poikonen Kaipolan Vire

5) Matti Hiironen Sotkamon Jymy

6) Samuli Suomela Ristijärven Pyry

7) Harri Korva Kuusamon Erä-Veikot

8) Tuomas Kinnunen Joensuun Kataja

9) Robin Eriksson IF Minken

10) Oskari Jahkola Lahden Hiihtoseura

11) Jarkko Salmela Vantaan Hiihtoseura

12) Johannes Karhu Seinäjoen Hiihtoseura

13) Joonas Kantoniemi Ähtärin Urheilijat

14) Eero Hirvikoski Kankaanpään Urheilijat

15) Juuso Ukkola Siilinjärven Hiihtoseura

16) Jussi Miettinen Riistaveden Urheilijat

17) Miko Flinkman Hyvinkään Hiihtäjät

18) Johannes Leppänen Kaipolan Vire

19) Atte Leinonen Ristijärven Pyry

20) Eino Vuollet Posion Pyrintö

21) Toni Söyrinki Oulun Hiihtoseura

22) Kimmo Kekkonen Puijon Hiihtoseura

23) Santeri Uusitalo Pellon Ponsi

24) Manu Heinämäki Virtain Urheilijat

25) Juho Pitkänen Puijon Hiihtoseura

26) Joni Rytkönen Rajamäen Kehitys

27) Pauli Keisanen Ähtärin Urheilijat

28) Antti Hiironen Sotkamon Jymy

29) Mika Ahistus Saloisten Reipas

30) Samuli Jetsonen Karttulan Urheilijat

31) Kalle Tarvainen Karttulan Urheilijat

32) Joel Sariola Oulun Hiihtoseura

33) Simo Ikäheimonen Ristijärven Pyry

34) Olli Kainulainen Kaipolan Vire

35) Jussi Laitinen Puijon Hiihtoseura

36) Anton Rinta-Jouppi Tampereen Pyrintö

37) Niko Lappalainen Siilinjärven Hiihtoseura

38) Mikko Koistinen Puijon Hiihtoseura

N18

1) Anni Kainulainen Kaipolan Vire

2) Susanna Saapunki Kuusamon Erä-Veikot

3) Julia Rask Pargas IF

4) Saana Kemppainen Kainuun Hiihtoseura

5) Tiia Rantala Oulun Hiihtoseura

6) Sanna Martikkala Kempeleen Pyrintö

7) Johanna Ukkola Siilinjärven Hiihtoseura

8) Marika Rontti Kuusamon Erä-Veikot

9) Anniina Perä Kaipolan Vire

10) Linda Härkönen Kuusamon Erä-Veikot

11) Elsa Airaksinen Puijon Hiihtoseura

12) Janina Jatkola Kittilän Kotaveikot

13) Riina Rytkönen Kaipolan Vire

14) Tiia Uusi-Autti Ounasvaaran Hiihtoseura

15) Emma Storvall IK Kronan

16) Eevakaisa Loukusa Saloisten Reipas

17) Henna-Riikka Rahkola Lahden Hiihtoseura

18) Anni Hakola Ounasvaaran Hiihtoseura

19) Anna Mild Gamlakarleby IF

20) Tuulianni Jussila Kittilän Kotaveikot

21) Satu-Lotta Kainulainen Kaipolan Vire

22) Henna Kallunki Ounasvaaran Hiihtoseura

23) Tytti Kirvesmies Hollolan Urheilijat -46

24) Janita Luttunen Sieppijärven Sisu

25) Janette Mäki Karinaisten Kunto

26) Anni Keisanen Lehtimäen Jyske

27) Laura Holopainen Espoon Hiihtoseura

28) Laura Karkkulainen Kiteen Urheilijat

29) Salla Koskela Tammelan Ryske

30) Emmi Floor Huhtasuon Hiihto 2000

31) Annamari Parkkila Limingan Niittomiehet

32) Janica Niskala Toholammin Urheilijat

33) Emilia Lassi Gamlakarleby IF

34) Elisa Pitkänen Karihaaran Visa

35) Milla Lampinen Viitasaaren Viesti

36) Inka Komonen Nastolan Naseva

37) Aino Keisanen Lehtimäen Jyske

38) Jenny Risku Kurikan Ryhti

39) Laura Kiema Siilinjärven Hiihtoseura

40) Karoliina Kolari Leppävirran Viri

41) Sini Pyy Ounasvaaran Hiihtoseura

42) Anniina Petäsnoro Oulun Hiihtoseura

Lue lisää tiistain Kuhmolaisesta


AVAINSANAT: hiihto, sprintti, SM-kulta

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 70

  2. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 130

  3. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 60

  4. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 60

  5. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 110

  6. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 130

  7. Venäjän metsäpaloista savua Suomeen

    UUTISET 28.7. 09:25 130

  8. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 230

  9. 80-vuotias mies esti tv-palon

    UUTISET 26.7. 20:30 200

  10. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 70

  2. Viisi päivää kuusen latvassa pelännyt kissa palasi kotiin

    UUTISET 15.3. 16:43 1662

  3. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 60

  4. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 60

  5. Täplärapuja Lentualla

    UUTISET 22.7. 14:53 381

  6. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  7. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 130

  8. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 130

  9. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 110

  10. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  1. Täplärapuja Lentualla

    UUTISET 22.7. 14:53 381

  2. Kiva-Pesiksen E-pojille niukka tappio Jymylle kotikentällä

    URHEILU 19.7. 17:41 330

  3. Korjatulla kadulla kelpaa kulkea

    UUTISET 19.7. 17:05 331

  4. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  5. Tanguedia Quintet levytti tunteikkaasti Piazzollaa

    KULTTUURI 19.7. 17:12 270

  6. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  7. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 230

  8. Kamarimusiikki yhdistää sydämiä

    UUTISET 12.7. 19:39 491

  9. Tönölän sillan valut aikaistuivat yötunneille

    UUTISET 26.7. 14:10 210

  10. 80-vuotias mies esti tv-palon

    UUTISET 26.7. 20:30 200

  1. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  2. Potkupyörällä 1900 kilometriä viidessä viikossa

    UUTISET 17.5. 15:46 1491

  3. Kirkkoherra Timo Suutari hakenut työtä Oulusta

    UUTISET 3.6. 18:49 1182

  4. Kuhmossa 26,9 astetta lämmintä lauantaina

    UUTISET 15.5. 16:29 1510

  5. Juhannussää epävakainen

    UUTISET 21.6. 16:03 710

  6. Matti Kyllönen, 82, pyydysti elämänsä suurimman hauen

    UUTISET 25.5. 20:26 1321

  7. Kamarimusiikki yhdistää sydämiä

    UUTISET 12.7. 19:39 491

  8. Työttömyys laski Kuhmossa edelleen

    UUTISET 25.5. 09:35 1361

  9. Susi jäi auton alle Ontojoella

    UUTISET 13.5. 13:24 1402

  10. Nainen pisti veitsellä miestä

    UUTISET 20.6. 08:04 760

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 7 0 37

  2. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 13 0 20

  3. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 6 0 18

  4. Kivan koripalloilijat voittivat Sotkamon

    URHEILU 27.2. 15:55 146 0 13

  5. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 25 0 11

  6. Savolaishuumori upposi kuhmolaisiin

    UUTISET 8.3. 15:40 172 0 10

  7. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 6 0 10

  8. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 11 0 9

  9. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 13 0 8

  10. Kiva Pesis tekee juniorityötä

    URHEILU 3.5. 16:53 26 0 8

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti