Antti Leinonen kuvaa ja kirjoittaa

Ammattilainen: Valokuvaaja Antti Leinonen elää luonnossa luonnon ehdoilla. Kameran läpi on Kuhmossa, pääosin saloilla, tallentunut kymmeniä tuhansia kuvia eri kohteista.

Parhaat Antin otokset ovat kansainvälisesti palkittuja. Maailmalla Leinonen on tehnyt tunnetuksi karhun lisäksi mm. käpytikan ja ahman.

Kuhmoon Antti Leinosen houkuttelivat peurat, karhut ja erätarinat, joita hän oli nuorukaisena lukenut. Niistä virisi kiinnostus päästä Kuhmon saloille kuvaamaan erämaan ihmeitä.

Tuupalan koululla opettaja-asunnossa yhdessä vaimonsa Maija Pennan kanssa asuva Antti selailee olohuoneessa juuri kirjakauppoihin tulleen Ison Karhun alla -teoksen toista, laajennettua painosta.

– Tässä painoksessa kuvat ovat sellaisessa painoasussa, että minäkin olen saanut käytyä ne kertaistumalla läpi. Ensimmäisen painoksen painolaatu oli pettymys, kertoo Leinonen. Hän on ollut mukana toteuttamassa kuutta luontokuvia sisältävää kirjaa. Viisi niistä hän on toteuttanut itse.

Elävästi Antti Leinonen muistaa edelleen talven 1986, jolloin hän saapui Kuhmoon kuvaamaan Erkki Vannisen tunnetuksi tekemiä metsäpeuroja.

– Kuvauskeikalla tapasin metsäpeuroja laskemassa olleen miesjoukon. Yksi heistä kertoi, että porukkaan otetaan vielä yksi mies töihin työttömyyskortistosta. Menin kortistoon, pääsin töihin ja samalla kuvaamaan peuroja.

Ennen Kuhmoon muuttoaan Antti oli jo päättänyt aloittaa karhukuvaukset Kuhmossa. Luontokuvaajien kesäpäivillä Rytipalosen kämpällä 1985 mukana ollut Hannu Hautala kuuli asiasta ja tinkasi päästä projektiin mukaan. Hannu lopetti karhupelkonsa pakottamana jo parin vuoden jälkeen, mutta Antti on jatkanut 22 vuotta.

Ensimmäiset karhukuvat Leinonen talletti filmille huhti – toukokuussa 1986. Antti kertoo hahmottavansa elämäänsä karhukojujen sijainnin mukaan. Hän muistaa, missä kojupaikoissa on kuvauksiaan eri aikoihin tehnyt.

– Hyvänä apuna ovat päiväkirjat, joita selaamalla tapahtumat ja kuvaukset saavat tarkan ajan kuvan ja sisällön. Sieltä löytyvät myös pohdinnat siitä, mitä uusia ajatuksia karhukuvauksissa voisi toteuttaa, Antti Leinonen selvittää.

Antin mielestä Kuhmo on suureläimiin erikoistuneelle luontokuvaajalle luontonsa puolesta loistopaikka, paras Suomessa.Toisaalta kiistat luonnonsuojelussa ja petoasioissa ovat aiheuttaneet paikallisia ristiriitoja,jotka ovat turmelleet työilmapiiriä, Antti pahoittelee.

– Välillä on ollut sellainen tunne, ettei luontokuvaajan työtä Kuhmossa arvosteta samalla tavalla kuin muualla Suomessa, kiistoista johtuen.

Antti Leinonen haluaa olla nimenomaan luontokuvaaja, ei matkailuyrittäjä. Siksi Antin kojut ovat aina olleet kevyitä. Niitä on helppo liikutella maastossa kohteiden mukaan. Haaskoja hän käyttää mahdollisimman niukasti.

– Yleistynyt turistihaaskojen käyttö sai aikaan sen, että ympäristökeskus antoi vuonna 2005 ohjeet haaskojen käytöstä. Ne ovat paikallaan, Antti Leinonen arvioi.

Hänen mielestään samalla paikalla pitkään ja massiivisena jatkuva ruokinta aiheuttaa ennen pitkää ongelmia. Lisääntyvien turistihaaskojen takia yksittäisen kuvaajan mahdollisuus toteuttaa kuvausajatuksiaan kuitenkin vaikeutuu, kun lupaehtoja on tiukennettava.

– Yhtä monipuolista kuvitusta kuin Ison Karhun alla -kirjassa on, ei varmaan pystyisi enää saamaan, Antti aprikoi.

Muutamana vuonna 2000-luvulla Leinonen kuvasi ahmoja myös ilman kojua. Hän samosi metsiä ja tutustui ahmoihin niin hyvin, että parhaimmillaan ahmat kävelivät hänen perässään.

Arvostettu National Geographic julkaisi vuonna 2002 Antin ahmakuvia kahdeksan sivun verran. Sen innoittamana saksalaiskaksikko Ivo Nörenberg ja Oliver Goetzl kuvasivat Kuhmossa ahmoista ja Antti Leinosen työstä dokumentin, joka on levinnyt Saksan, USA:n ja Japanin lisäksi muuallekin maailmalle.

Yhdysvalloissa ahmakuvat ovat lasten kuvakirjan kuvituksena.

Nyt Antti Leinonen on palannut varhaisempaan lintuaiheeseen. Parhaillaan on valmistumassa Otavan julkaisema kirja kotkasta. Se jatkaa tavallaan palkittua lintusarjaa. Leinonen voitti vuonna 2002 eurooppalaisessa luontokuvauskilpailussa käpytikkakuvallaan lintusarjan.

Samalla Leinonen kuitenkin valmistelee jo eräkirjaa, joka perustuu hänen vuosikymmenien aikana tekemiinsä havaintoihin ja muistiinpanoihin kuvausreissuista. Näiden jälkeen on vuorossa ahmakirja.