Uutiset

Päivitetty 27.1. 09:47, julkaistu 27.1. 09:37

Kalevalan juhlavuoden seminaari Imatralla


Kalevalan 175-juhlavuoden merkeissä Juminkeko järjestää koko vuoden ajan luentotoimintaa.

Yksittäisten luentojen, luentosarjojen ja seminaarien välityksellä annetaan tietoa Kalevalan syntyprosessista ja merkityksestä suomalaiselle identiteetille.

Luentotoiminta tulee olemaan yksi olennainen osa Juminkeon tämän vuoden lopulla virallisesti perustettavan Runolaulu-Akatemian aktiviteeteista. Sen keskeinen toiminta-alue on kansanmusiikkiin ja muuhun suulliseen perinteeseen liittyvä tallennus- ja tutkimustyö, mutta tiedon jakaminen julkaisujen ja esitelmien välityksellä kuuluu myös toimintakuvaan.

Tammikuun 28. - 29. päivinä Juminkeko järjestää Imatralla Kalevalan juhlavuoden valtakunnallisiin tapahtumiin kuuluvan seminaarin, jossa kansanmusiikin tutkija Pekka Huttu-Hiltusen luentojen aiheina ovat Vienalainen runolaulu ja Vienan kantele.

Kirjailija Markku Niemisellä on seminaarissa kolme luentoa: Vienan runokylät, Elias Lönnrotin matkat sekä Vienalaiset sadut.

Tutkija-muusikko Taito Hoffrénin aiheena on Vienan mahtavimman runolaulajan Arhippa Perttusen tuotanto ja merkitys. Hän esittää myös Arhippa Perttuselta tallennettua runolaulua.

Seminaarin lopuksi on teemaan liittyvä konsertti, jossa esiintyvät Taito Hoffrén, Pekka Huttu Hiltunen sekä läänintaiteilija Minna Raskinen.

Kalevala-seminaarin paikallisina järjestäjinä ovat Imatran musiikkiopisto ja Imatran seudun karjalaiset nuoret ry. Kalevalan juhlavuoden seminaari konsertteineen on samalla Etelä-Karjalan kansanmusiikkifestivaalin 10-vuotis tapahtuma.

> Kalevala-seminaari pidetään Imatran kulttuurikeskuksen Kaleva-salissa 28.- 29.1. Molempina päivinä se alkaa klo 10.00.


AVAINSANAT: Juminkeko, Kalevala

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 70

  2. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 130

  3. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 60

  4. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 60

  5. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 110

  6. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 130

  7. Venäjän metsäpaloista savua Suomeen

    UUTISET 28.7. 09:25 130

  8. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 230

  9. 80-vuotias mies esti tv-palon

    UUTISET 26.7. 20:30 200

  10. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 70

  2. Viisi päivää kuusen latvassa pelännyt kissa palasi kotiin

    UUTISET 15.3. 16:43 1662

  3. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 60

  4. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 60

  5. Täplärapuja Lentualla

    UUTISET 22.7. 14:53 381

  6. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  7. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 130

  8. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 130

  9. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 110

  10. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  1. Täplärapuja Lentualla

    UUTISET 22.7. 14:53 381

  2. Kiva-Pesiksen E-pojille niukka tappio Jymylle kotikentällä

    URHEILU 19.7. 17:41 330

  3. Korjatulla kadulla kelpaa kulkea

    UUTISET 19.7. 17:05 331

  4. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  5. Tanguedia Quintet levytti tunteikkaasti Piazzollaa

    KULTTUURI 19.7. 17:12 270

  6. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  7. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 230

  8. Kamarimusiikki yhdistää sydämiä

    UUTISET 12.7. 19:39 491

  9. Tönölän sillan valut aikaistuivat yötunneille

    UUTISET 26.7. 14:10 210

  10. 80-vuotias mies esti tv-palon

    UUTISET 26.7. 20:30 200

  1. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  2. Potkupyörällä 1900 kilometriä viidessä viikossa

    UUTISET 17.5. 15:46 1491

  3. Kirkkoherra Timo Suutari hakenut työtä Oulusta

    UUTISET 3.6. 18:49 1182

  4. Kuhmossa 26,9 astetta lämmintä lauantaina

    UUTISET 15.5. 16:29 1510

  5. Juhannussää epävakainen

    UUTISET 21.6. 16:03 710

  6. Matti Kyllönen, 82, pyydysti elämänsä suurimman hauen

    UUTISET 25.5. 20:26 1321

  7. Kamarimusiikki yhdistää sydämiä

    UUTISET 12.7. 19:39 491

  8. Työttömyys laski Kuhmossa edelleen

    UUTISET 25.5. 09:35 1361

  9. Susi jäi auton alle Ontojoella

    UUTISET 13.5. 13:24 1402

  10. Nainen pisti veitsellä miestä

    UUTISET 20.6. 08:04 760

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 7 0 46

  2. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 13 0 24

  3. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 6 0 18

  4. Kivan koripalloilijat voittivat Sotkamon

    URHEILU 27.2. 15:55 146 0 14

  5. Savolaishuumori upposi kuhmolaisiin

    UUTISET 8.3. 15:40 172 0 13

  6. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 25 0 11

  7. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 13 0 10

  8. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 6 0 10

  9. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 23 0 9

  10. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 11 0 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti