Uutiset

Päivitetty 25.2. 12:39, julkaistu 22.2. 15:52

Kaupunki tarjoaa 88 nuorelle kesätyöpaikan

Kuva: Henry Rantaniemi
Anni OhtonenLähetä palautetta toimittajalle
Kaupungin kesätyöpaikat tulevat hakuun maaliskuun puolessa välissä. Kuva: Henry Rantaniemi


Kuhmon kaupunki tarjoaa 88 kesätyöpaikkaa kuhmolaisille nuorille. Niistä 55 on kestoltaan kuukauden, ja kahden viikon työpaikkoja on 33.

Kaupunki on varannut 49 800 euron määrärahan kesätyöpaikkoihin käytettäväksi.

Kesätyöpaikkojen määrä on viime vuoteen verraten vähentynyt, mutta palkat ovat nousseet. Tänä kesänä kaupunki maksaa kuukauden työstä palkkaa 550 euroa ja kahdesta viikosta 260 euroa. Vuosi sitten vastaavat palkat olivat 500 euroa ja 220 euroa.

Kesätöihin voivat hakea pääsääntöisesti alle 25-vuotiaat, joilla on opiskelu kesken tai jotka ovat hakeneet opiskelupaikkaa. Kuukauden työpaikat on tarkoitettu yli 17-vuotiaille ja kahden viikon paikat yli 15 vuotiaille.

Työntekijät valitsevat työhön ottajat.

Ensisijaisesti kesätöihin valitaan sellaisia nuoria, jotka eivät ole aiemmin saaneet kaupungin kesätyöpaikkoja.

Kuhmon kaupunki haluaa taata kesätyöpaikan mahdollisimman monelle kuhmolaiselle nuorelle. Siksi kaupunki on päättänyt, ettei se työllistä samaa nuorta sekä maakunnan kesätyösetelillä että kaupungin nuorten kesätöihin varatulla määrärahoilla.

Hakuun kesätyöpaikat tulevat viimeistään viikolla 10. Niitä haetaan yhtenäisellä hakulomakkeella.

Lomakkeita saa kaupungintalon ala-aulasta ja työvoimatoimistosta.


AVAINSANAT: khl, kesätyö

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 70

  2. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 130

  3. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 60

  4. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 60

  5. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 110

  6. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 130

  7. Venäjän metsäpaloista savua Suomeen

    UUTISET 28.7. 09:25 130

  8. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 230

  9. 80-vuotias mies esti tv-palon

    UUTISET 26.7. 20:30 200

  10. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 70

  2. Viisi päivää kuusen latvassa pelännyt kissa palasi kotiin

    UUTISET 15.3. 16:43 1662

  3. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 60

  4. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 60

  5. Täplärapuja Lentualla

    UUTISET 22.7. 14:53 381

  6. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  7. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 130

  8. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 130

  9. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 110

  10. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  1. Täplärapuja Lentualla

    UUTISET 22.7. 14:53 381

  2. Kiva-Pesiksen E-pojille niukka tappio Jymylle kotikentällä

    URHEILU 19.7. 17:41 330

  3. Korjatulla kadulla kelpaa kulkea

    UUTISET 19.7. 17:05 331

  4. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  5. Tanguedia Quintet levytti tunteikkaasti Piazzollaa

    KULTTUURI 19.7. 17:12 270

  6. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 250

  7. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 230

  8. Kamarimusiikki yhdistää sydämiä

    UUTISET 12.7. 19:39 491

  9. Tönölän sillan valut aikaistuivat yötunneille

    UUTISET 26.7. 14:10 210

  10. 80-vuotias mies esti tv-palon

    UUTISET 26.7. 20:30 200

  1. Sommelo pitää rajan pidempään auki

    UUTISET 2.7. 16:57 630

  2. Potkupyörällä 1900 kilometriä viidessä viikossa

    UUTISET 17.5. 15:46 1491

  3. Kirkkoherra Timo Suutari hakenut työtä Oulusta

    UUTISET 3.6. 18:49 1182

  4. Kuhmossa 26,9 astetta lämmintä lauantaina

    UUTISET 15.5. 16:29 1510

  5. Juhannussää epävakainen

    UUTISET 21.6. 16:03 710

  6. Matti Kyllönen, 82, pyydysti elämänsä suurimman hauen

    UUTISET 25.5. 20:26 1321

  7. Kamarimusiikki yhdistää sydämiä

    UUTISET 12.7. 19:39 491

  8. Työttömyys laski Kuhmossa edelleen

    UUTISET 25.5. 09:35 1361

  9. Susi jäi auton alle Ontojoella

    UUTISET 13.5. 13:24 1402

  10. Nainen pisti veitsellä miestä

    UUTISET 20.6. 08:04 760

  1. Salaperäiset kyytiin pyrkijät työllistivät

    UUTISET 29.7. 16:22 7 0 46

  2. Kuhmoon uusi helle-ennätys 35,4 torstaina

    UUTISET 29.7. 11:57 13 0 24

  3. Thaimaalaiset marjanpoimijat asettuvat Pohjois-Karjalaan ja Ylä-Kainuuseen

    UUTISET 26.7. 20:59 6 0 18

  4. Kivan koripalloilijat voittivat Sotkamon

    URHEILU 27.2. 15:55 146 0 14

  5. Savolaishuumori upposi kuhmolaisiin

    UUTISET 8.3. 15:40 172 0 13

  6. Sydänsairaat helteellä suojaan viileään paikkaan

    UUTISET 26.7. 12:48 25 0 11

  7. Samuli Klemetti edelleen kateissa

    UUTISET 28.7. 09:17 13 0 10

  8. Ukkospuuskia voi tulla – ovat kuitenkin epätodennäköisiä

    UUTISET 30.7. 10:09 6 0 10

  9. Maanantaina kesän ennätyshelle 32,0 astetta!

    UUTISET 26.7. 15:59 23 0 9

  10. Kuhmon helle-ennätyksen ainekset valmiina

    UUTISET 29.7. 11:13 11 0 9

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti