Koulukuljetukset ajallaan lakosta huolimatta
- Koulunkäynti ei vaarannu AKT:n lakon vuoksi. A.Kyllönen ajaa Pohjolan Matkalta työtaistelun vuoksi ajamatta jäävät vuorot.
Bussi- ja kuorma-autoliikenteen lakko alkaa tänään tiistai-iltana kello 18. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT hylkäsi eilen yksimielisesti valtakunnansovittelijan jättämän sovintoesityksen.
Työtaistelun vaikutukset näkyvät myös Kuhmossa. Lakon piirissä oleva Pohjolan Matka supistaa Kuhmo-Kajaani -välin linja-autoliikennettä puoleen. Tällä viikolla väliä liikennöi vain kolme vuoroparia.
Myös koulukuljetuksissa on pieniä muutoksia. Vuoroja ei ole jouduttu perumaan, koska lakon ulkopuolella oleva A.Kyllönen paikkaa Pohjolan Matkalta ajamatta jäävät koululaisvuorot.
– Kaikki koululaiset pääsevät varmasti kouluun ajallaan, vakuuttaa Kuhmon kaupungin palvelukuljetusten kuljetussuunnittelija Aini Joronen.
Mikäli lakko jatkuu, vaikeuttaa se myös ensi viikon hiihtolomaliikennettä.
– Jos työtaistelu jatkuu edelleen, joudumme karsimaan vuoroja. Ensi viikolla ajettavat vuorot tiedämme torstaina, kertoo Pohjolan Matkan toimitusjohtaja Johanna Lehtonen.
Ajankohtaiset ja tarkat tiedot ajettavista ja peruutetuista vuoroista löytyvät Pohjolan Matkan nettisivuilta.
Lue lisää perjantain Kuhmolaisesta!


