Kuhmon nuoret tarvitsevat työtä
- Nuorten työpaja on tarjonnut ponnahduslaudan koulutukseen tai työelämään jo yli neljälle sadalle kuhmolaiselle nuorelle. Katariina Kyllönen (vas.) ja Johanna Sirviö pitävät Nuorten työpajatoimintaa hyvänä järjestelmänä.
Tärkeää: Nuorisotyöttömyys on iso ongelma Kuhmossa. Taantuma on heikentänyt alle 25-vuotiaiden nuorten työllistymismahdollisuuksia entisestään.
Tämän vuoden tammikuussa Kuhmossa oli työttömänä 83 alle 25-vuotiasta nuorta. Edellisiin vuosiin verraten tilanne on huonontunut, sillä esimerkiksi vuosi sitten nuoria työttömiä oli 67.
Taantuma on heikentänyt nuorten työnsaantimahdollisuuksia. Avoimilla työmarkkinoilla on vain vähän työpaikkoja tarjolla ja kilpailu työpaikoista on kovaa. Myös harjoittelu- ja työllistämistukityöpaikat ovat vähissä, koska yritykset eivät irtisanomisten ja lomautusten vuoksi voi ottaa uusia työntekijöitä.
Nuorten työpaja on ollut merkittävä työttömyysuhan alaisten nuorten työllistäjä Kuhmossa jo vuodesta 1987. Työpaja tarjoaa nuorille mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden tutustua työelämän pelisääntöihin.
Viime vuonna Nuorten työpajalla työskenteli kaikkiaan 26 nuorta keskimäärin 3–6 kuukauden työjaksoilla.
Vapaa-aikatoimen johtaja Timo Heikkilä kertoo, että Nuorten työpaja on osoittautunut toimivaksi järjestelmäksi.
– Nuorilla on usein kynnys lähteä työmarkkinoille kauas. Työpajalla he ikäänkuin pääsevät haistelemaan työpaikan ilmapiiriä ja voivat samalla hankkia ja ylläpitää työkokemusta.
Työpajajakson jälkeen nuoret elämäntilanteestaan riippuen usein työllistyvät tai hakeutuvat koulutukseen.
– Kuhmossa on Nuorten työpajan käyneitä henkilöitä yrittäjinäkin, Timo Heikkilä huomauttaa.
Lue lisää perjantain Kuhmolaisesta!


