Viisi päivää kuusen latvassa pelännyt kissa palasi kotiin
- Alle vuoden ikäinen Lyly-kissa selvisi, vaikka se vietti viisi päivää korkeassa kuusessa.
Viisi vuorokautta Teeriniemen varrella puussa majaillut vajaan vuoden ikäinen Lyly-kissa tuli itsenäisesti alas puusta maanantaiaamuna. Kissa oli hyvässä kunnossa, mutta nälkäinen.
Kissan omistaja Kira Komulainen kertoi, että Lyly tuli puusta palattuaan heti syliin.
– Ennen Lyly oli itsepäisempi. Nyt se viihtyy aina sylissä, kertoi kissan omistaja.
Lyly on oikeastaan kuhmolainen kaupunkikissa. Se oli käymässä maalla Lammasjärven rannalla Teeriniementien varressa. Puuhun se pakeni uroskissaa. Omistaja arvioi, että Lyly pitää jatkossa tukevasti jalat maassa.
Kira Komulainen kiittää apua tarjonneita ystäviään ja Kainuun Pelastuslaitosta avusta.
Pelastuslaitos kävi tarkastamassa puuhun kiivenneen kissan tilanteen viime viikolla. Kissa oli silloin ollut puussa muutaman vuorokauden. Pelastuslaitos ei kuitenkaan voinut silloin auttaa kissaa, koska tikasauto oli huollossa.
Pelastuslaitoksen työntekijät muistuttavat, että maltti on valttia puuhun kiivenneiden eläinten pelastamisessa. Eläimet usein pääsevät itse pois puusta, kunhan vain itse haluavat.
Valtakunnallisen Kotikissa ry:n sihteeri Heli Koskue sanoi, että viisi päivää puussa on kissalle todella pitkä aika. Kissan pitää saada vettä vähintään kerran päivässä.
– Kaksi päivää puussa on jo kissalle vaarallista. Eläintä uhkaa nestehukka. Jos kissa ei ole tullut puusta alas kahdessa päivässä, on viisainta soittaa apua, kertoi Koskue.
Kotikissayhdistys KOKIS ry perustettiin vuonna 1993 kotikissojen arvostuksen ja aseman parantamiseksi, kotikissatietouden lisäämiseksi ja kotikissojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin Tampereelta käsin.



Mua kiinnostas ennemminki, että mitä näille skuupeille tehdään ku ne on näin huonolaatuisia. Odotan innolla vuoden ensimmäistä kummallisen muotoista vihannesta, joka ylittää uutiskynnyksen.
Ilmoita asiaton kommentti