Uutiset

Päivitetty 16.7. 17:11, julkaistu 12.7. 19:17

Pääministeri ennusti nousua

Kuva: Antero Komulainen
Antero KomulainenLähetä palautetta toimittajalle
Pääministeri ja Suomen Keskustan uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi lomailee Kuhmossa keskiviikosta perjantaihin. Eilen ohjelmassa oli yleisökahvitilaisuus Amatissa. Kuulumisia vaihtamassa Anneli Kinnunen.


Pääministeri Mari Kiviniemi ennusti kuhmolaisyleisölle talouden nousua. Suuri haaste hallituksella on työllisyyden parantaminen ja yrittäjyyden lisääminen Suomessa. Pääministerin mukaan talouden kohentuminen kotimaassa tapahtuu vain sitä kautta.

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) vierailevat parasta aikaa kesälomallaan Kuhmossa.

Kiviniemi tapasi Kuhmon kaupungin johtoa saapumispäivänään viime keskiviikkona. Vapaamuotoisessa tapaamisessa olivat esillä liikenneyhteydet, puun jatkojalostaminen. Tapaaminen päättyi kamarimusiikkikonserttiin.

Musiikkia harrastava Mari Kiviniemi aikoi käydä konserteissa myös torstaina. Tänään perjantaina pääministeri Kiviniemi avaa Kuhmon 21. kesämessut.

Monet suomalaisista on kesälomalla heinäkuussa. Kun kesäloma loppuu, niin Suomi talouden nousu on vahvistumassa.

– Merkit talouden noususta ovat myönteisiä. Niitä on tullut sekä Suomesta että myöskin ulkomailta. Nousu on vahvistumassa. Käänne on koettu joitakin kuukausia sitten, totesi Kiviniemi eilen Amatin pihalla Kontiokadun varrella.

– Se on erittäin hyvä asia. Maan asioita on helpompi hoitaa, kun talouskasvua syntyy. Hallituksen toimet tähtää siihen, että myös meidän toimilla talous nousee.

Lihatuotteiden vientiä Venäjälle hallituksessa on selvitelty keskiviikkona ja torstaina. Viennin pysähdykset aiheutti pääministerin mukaan virhe.

– Pyrimme siihen, että asiat pystytään ratkaisemaan asianomaisten viranomaisten kesken, totesi pääministeri Kuhmossa eilen.

Lue lisää perjantaina 16.7. 2010 ilmestyvästä Kuhmolaisesta


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Märät sukat litisivät sukkulaviestissä

    URHEILU 31.8. 10:30 70

  2. Karhuemolle kolmannet neloset

    UUTISET 5.9. 10:25 30

  3. Nikulainen haluaa ehdokkaaksi

    UUTISET 31.8. 09:07 130

  4. Kuhmolaismiestä huijattiin nettikaupassa

    UUTISET 3.9. 12:13 141

  5. Kuhmo esillä dokumentissa

    UUTISET 3.9. 11:44 160

  6. Saarikoskella ja Jämäksessä karhuhavaintoja

    UUTISET 2.9. 13:31 200

  7. Kahden koulun lakkauttaminen uudelleen päätettäväksi

    UUTISET 31.8. 19:50 221

  8. Puuliitto katkaisi mekaanisen tes-neuvottelut

    UUTISET 31.8. 20:11 200

  9. Kalevalankehto Seurasaareen kuhmolaisesta puusta

    UUTISET 31.8. 12:20 200

  10. Eno neuvoi veljeksille hyvät haukipaikat

    UUTISET 30.8. 19:41 190

  1. Nikulainen haluaa ehdokkaaksi

    UUTISET 31.8. 09:07 130

  2. Kuhmolaismiestä huijattiin nettikaupassa

    UUTISET 3.9. 12:13 141

  3. Kuhmo esillä dokumentissa

    UUTISET 3.9. 11:44 160

  4. Saarikoskella ja Jämäksessä karhuhavaintoja

    UUTISET 2.9. 13:31 200

  5. Märät sukat litisivät sukkulaviestissä

    URHEILU 31.8. 10:30 70

  6. Puuliitto katkaisi mekaanisen tes-neuvottelut

    UUTISET 31.8. 20:11 200

  7. Liikunta- välineitä saa seutulainana

    UUTISET 26.8. 09:29 300

  8. Kahden koulun lakkauttaminen uudelleen päätettäväksi

    UUTISET 31.8. 19:50 221

  9. Kalevalankehto Seurasaareen kuhmolaisesta puusta

    UUTISET 31.8. 12:20 200

  10. Rakennusliike Halonen sai urakan

    UUTISET 24.8. 19:09 290

  1. Kahden koulun lakkauttaminen uudelleen päätettäväksi

    UUTISET 31.8. 19:50 221

  2. Taiteiden yö kokosi aimo yleisön

    UUTISET 26.8. 23:05 310

  3. Yksitoista karhua kaadettu

    UUTISET 30.8. 11:58 200

  4. Saarikoskella ja Jämäksessä karhuhavaintoja

    UUTISET 2.9. 13:31 200

  5. Puuliitto katkaisi mekaanisen tes-neuvottelut

    UUTISET 31.8. 20:11 200

  6. Kalevalankehto Seurasaareen kuhmolaisesta puusta

    UUTISET 31.8. 12:20 200

  7. Eno neuvoi veljeksille hyvät haukipaikat

    UUTISET 30.8. 19:41 190

  8. Saija Kronqvist Ouluun hiippakuntasihteeriksi

    UUTISET 30.8. 18:16 190

  9. Rakennusliike Halonen sai urakan

    UUTISET 24.8. 19:09 290

  10. Liikunta- välineitä saa seutulainana

    UUTISET 26.8. 09:29 300

  1. Kissa pelasti koiran susilaumalta

    UUTISET 29.7. 16:04 12632

  2. Pöllyrekka kaatui Kiekinkoskella

    UUTISET 6.8. 18:03 922

  3. Pelastajakissa Pikku Villestä tuli kerralla kuuluisa

    UUTISET 9.8. 09:13 680

  4. sudenkaatolupa viimeistään torstaina

    UUTISET 10.8. 16:24 670

  5. Koskirannan tilalle myönnettiin susilupa

    UUTISET 12.8. 11:30 630

  6. Varasjengi rötöstelee ympäri Suomea

    UUTISET 10.8. 10:58 630

  7. Ukkosmyrskyyn voi varautua

    UUTISET 4.8. 12:15 710

  8. Rikkihappovuoto saatu hallintaan

    UUTISET 11.8. 20:12 585

  9. Susijahti tulossa Kiekinkosken lammasalueille

    UUTISET 6.8. 10:43 561

  10. Lieksan ja Kuhmon rajalta uusia havaintoja hyvin tummista susista

    UUTISET 8.8. 14:12 560

  1. Karhuemolle kolmannet neloset

    UUTISET 5.9. 10:25 3 0 136

  2. Kuhmolaismiestä huijattiin nettikaupassa

    UUTISET 3.9. 12:13 14 1 100

  3. Kuhmo esillä dokumentissa

    UUTISET 3.9. 11:44 16 0 63

  4. Saarikoskella ja Jämäksessä karhuhavaintoja

    UUTISET 2.9. 13:31 20 0 48

  5. Kahden koulun lakkauttaminen uudelleen päätettäväksi

    UUTISET 31.8. 19:50 22 1 37

  6. Kissa pelasti koiran susilaumalta

    UUTISET 29.7. 16:04 126 32 37

  7. Märät sukat litisivät sukkulaviestissä

    URHEILU 31.8. 10:30 7 0 36

  8. Toinen kuhmolainen mies vangittu

    UUTISET 17.8. 11:06 47 2 36

  9. Nikulainen haluaa ehdokkaaksi

    UUTISET 31.8. 09:07 13 0 35

  10. Kolme kuhmolaista miestä kiinni Klemetin murhan vuoksi

    UUTISET 17.8. 15:05 53 1 32

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    Vaihde: (08) 632 530   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti