Tulosta

Päivitetty 4.1. 11:25, julkaistu 31.12. 13:21

Maakuntaviesti siirtyy huhtikuulle

Kopio maakuntaviestiavaus_09

Kainuun 64. maakuntaviesti Puolangalla siirtyy huhtikuulle. Tuomarineuvosto teki kovan pakkaskauden jatkumisen vuoksi maanantaina päätökseen siirtää viesti 11. päivälle huhtikuuta. Päätös tehtiin, kun mikään ennuste ei osoittanut pakkasen laskevan keskiviikkoon mennessä alle 20 asteen.

Kainuun 64. maakuntaviestin Kuhmon joukkueen suurin yllätys olisi ollut naisten joukkueen kokoonpano. Naisten joukkueen muodostavat katsastusten perusteella Jenni Ahtonen, Marika Väisänen ja ampumahiihtäjä Paavo Puurusen aviopuoliso Sari Puurunen. Molemmat olisivat hiihtäneet joukkueittensa ankkureina.

Kajaanin ja Sotkamon joukkueille Kuhmon miehistä olisi asettunut Puolangan Honkavaaralla haastajiksi miesjoukko, johon oli valittu viiden kilometrin perinteisen osuuksilla avaaja Juho Mikkonen ja kovaan kuntoon tänä talvena päässyt Petri Koivisto. Kolmannen perinteisen osuuden olisi hiihtänyt Anssi Karjalainen.

Neljännellä osuudella tyylin vaihtuessa vapaaksi kuhmolaisista ladulle olisi lähtenyt kolmen kilometrin osuudelle Hannu Pulkkinen. Kaksi viimeistä osuutta ovat viisi kilometriä pitkiä. Viidennen osuuden olisi hiihtänyt Ilmo Pulkkinen, ankkurina perinteiseen tapaan alkutalvesta kovassa hiihtokunnossa ollut Paavo Puurunen.

Maakuntaviestijoukkueet, jotka valittiin loppiaiseksi 6.1. Kuhmo I: Juho Mikkonen, Petri Koivisto, Anssi Karjalainen, Hannu Pulkkinen, Ilmo Pulkkinen ja Paavo Puurunen. Varalla Mikko Kanniainen.

Kuhmo II: Arto Huotari, Antti Huotari, Eero Väisänen, Valtteri Sievänen, Tuomas Pyykkö, Jorma Kyllönen

Naiset I: Jenni Ahtonen, Marika Väisänen, Sari Puurunen

Nuoret Kuhmo I: Mikko Haverinen, Eerika Karjalainen, Jessika Pikkarainen, Erkki Huotari

Nuoret Kuhmo II: Tiitus Haverinen, Maria Turunen, Miina Juntunen, Elmeri Karjalainen

Nuoret Kuhmo III: Aapo Kähkönen, Riina Huotari, Ester Haverinen, Verneri Sievänen