*

Kuhmolainen

Päivitetty 17.8.2012 15:14, julkaistu 17.8.2012 14:55

Sinilevää vähän – suopursuruostetta monin paikoin

Suopursuruosteitiölautta järven pinnalla. Vasemmassa alakulmassa ruostesientä kuusessa ja oikeassa alakulmassa mikroskooppikuva itiöstä. Kuva: Reima Leinonen.

Kainuussa leväesiintymiä on ollut alkukesän aikana selvästi vähemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Alkukesän sateet, tuulet ja viileä sää ovat pitäneet leväkukinnat kurissa.

Pääsääntöisesti sini- ja viherlevän erottaa toisistaan seuraavasti: Viherlevä on lähes aina kiinnittyneenä kasveihin, rantakiviin tai laiturirakennelmiin. Sinilevä on yleensä hiutalemaisesti vapaana kelluvaa ja lauttaantuu tuulella rannoille. Kuivuessaan rannalla sinilevä muodostaa turkoosin sinisen vyön.

Tätä voi myös kokeilla kastelemalla höyläämätöntä laudanpätkää levävedessä. Myös tässä tapauksessa kuivuessaan levä vaihtaa väriä turkoosin siniseksi.

Järviveden leväisyyden voi tarkastaa ottamalla sitä kirkkaaseen lasipurkkiin. Jos vedessä on selvästi näkyvissä vihreitä levähippuja, tulee sen käyttöä eritoten löylyvedeksi välttää.

Sinileväkukinnan aikana järvivettä ei tulisi käyttää myöskään kasvimaan kasteluvetenä. Samoin lasten ja lemmikkieläinten tulisi välttää uimista levävedessä. Leväisessä vedessä uimisen jälkeen tulisi käydä suihkussa. Levämyrkyt aiheuttavat päänsärkyä, huimausta, nuhaa, kuumetta ja pahoinvointia.

Kaikissa vesistöissämme on erilaisia sinileviä, mutta niiden säännölliset ja runsaat massaesiintymät keskittyvät reheviin ja mataliin vesistöihin. Mikäli poutajakso jatkuu pitempään tuulettomana, esiintynee leväkukintoja tulevina viikkoina useassa Kainuun järvessä.

Viimeisen viikon aikana on levinnyt useisiin järviin kuusen suopursuruosteen itiölauttoja, jotka muodostavat vaaleanruskean kalvon vesistöjen pinnalle. Suopursuruostetta esiintyy sateisten kesien loppupuolella kaikenlaisissa vesistöissä.

Itiöt eivät ole vaarallisia eivätkä myrkyllisiä, mutta voivat runsaissa esiintymissä hajotessaan aiheuttaa hajuhaittoja. Suopursuruosteen itiöt tarttuvat pintoihin ja uidessa myös iholle.

Itiöiden ei tiedetä aiheuttavan allergisia iho-oireita, mutta uinnin jälkeen kannattaa käydä suihkussa ja huuhtoa itiöt pois iholta. Itiölauttoja voi esiintyä elo-syyskuulla, jonka jälkeen ne painuvat pohjaan ja hajoavat.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Peurakolari Lentiirantiellä

    UUTISET 17.5. 13:42 40

  2. Kuhmosta 35 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 11:51 81

  3. Aug. Korhonen Oy konkurssiin

    UUTISET 16.5. 10:56 2921

  4. Obelia on avannut Kuhmossa

    UUTISET 16.5. 15:32 102

  5. Elokuva: Ponyo sopii myös aikuisille

    KULTTUURI 16.5. 10:02 110

  6. Poliisi varoittaa haittaohjelmasta

    UUTISET 16.5. 08:23 100

  7. Rajavartiolaitos kysyy rajaseudun asukkailta Otakantaa.fi-sivustolla

    UUTISET 15.5. 15:57 130

  8. Karjalainen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 15.5. 15:04 165

  9. Kostamustien isot remontit jatkuvat

    UUTISET 14.5. 19:08 193

  10. Pyörät pyörivät Kontiolla

    UUTISET 15.5. 14:30 150

  1. Stop-merkin takaa auton eteen

    19.8. 09:57 21825

  2. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 30981

  3. Kuhmosta 35 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 11:51 81

  4. Varkaus Iivantiirassa

    UUTISET 28.8. 15:52 20921

  5. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    UUTISET 26.7. 16:07 22695

  6. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    UUTISET 6.6. 12:34 26655

  7. Obelia on avannut Kuhmossa

    UUTISET 16.5. 15:32 102

  8. Karjalainen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 15.5. 15:04 175

  9. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    UUTISET 1.6. 09:24 27373

  10. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    UUTISET 6.9. 19:12 19221

  1. Päiväkoti muuttaa

    3.7. 14:16 24491

  2. Varkaus Iivantiirassa

    28.8. 15:52 20921

  3. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 30981

  4. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    6.9. 19:12 19221

  5. Stop-merkin takaa auton eteen

    19.8. 09:57 21825

  6. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    18.5. 10:41 27322

  7. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    1.6. 09:24 27373

  8. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    26.7. 16:07 22695

  9. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    6.6. 12:34 26655

  10. Rattijuoppoja kiinni Kuhmossa

    UUTISET 9.5. 16:02 568

  1. Varkaus Iivantiirassa

    28.8. 15:52 20921

  2. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    1.6. 09:24 27373

  3. Päiväkoti muuttaa

    3.7. 14:16 24491

  4. Stop-merkin takaa auton eteen

    19.8. 09:57 21825

  5. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 30981

  6. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    26.7. 16:07 22695

  7. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    18.5. 10:41 27322

  8. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    6.6. 12:34 26655

  9. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    6.9. 19:12 19221

  10. Kainuun Sanomat: Jalovaaraa ei päästetä Kuhmon kirkkoon

    UUTISET 27.2. 15:26 44821

  1. Aug. Korhonen Oy konkurssiin

    UUTISET 16.5. 10:56 29 21 159

  2. Kuhmosta 35 ylioppilasta

    UUTISET 17.5. 11:51 8 1 123

  3. Obelia on avannut Kuhmossa

    UUTISET 16.5. 15:32 10 2 86

  4. Peurakolari Lentiirantiellä

    UUTISET 17.5. 13:42 4 0 57

  5. Poliisi varoittaa haittaohjelmasta

    UUTISET 16.5. 08:23 10 0 18

  6. Kevään muodissa leiskuvat värit - katso kuvia

    UUTISET 5.5. 12:52 71 8 16

  7. Karjalainen Kuntaliiton valtuustoon

    UUTISET 15.5. 15:04 17 5 16

  8. Kuhmon joukkue paransi Tornien taistossa

    UUTISET 5.5. 10:42 64 1 15

  9. Rajavartiolaitos kysyy rajaseudun asukkailta Otakantaa.fi-sivustolla

    UUTISET 15.5. 15:57 13 1 15

  10. Elokuva: Ponyo sopii myös aikuisille

    KULTTUURI 16.5. 10:02 11 1 11

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    avoinna me - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot