*

Kuhmolainen

Päivitetty 20.8.2012 16:10, julkaistu 19.8.2012 09:57

Stop-merkin takaa auton eteen

Kuva: Markku Pietikäinen
Lähetä palautetta toimittajalle
Pelastuslaitoksen yksikkö hinaamassa kolariautoa pois Akonkosken tienhaarasta risteysalueen ulkopuolella. Poliisi suorittamassa mittauksia.

Kuhmossa tapahtui Hyryntien ja Sammontakojankadun risteysalueella kolari perjantaina 17. elokuuta kello 15.30 aikaan. Molemmat onnettomuudessa olleet ajoneuvot vaurioituivat törmäyskohdistaan pahoin.

Vuonna 1956 syntynyt kuhmolaismies kuljetti omistamaansa henkilöautoa Sammontakojankatua ja Hyryntien risteyksessä hänellä oli tarkoituksena kääntyä stop-merkin jälkeen kaupungin keskustan suuntaan kulkusuunnassaan vasemmalle.

Samanaikaisesti tuli risteävää Hyryntietä miehen kulkusuunnasta vasemmalta kuhmolaisen vuonna 1991 syntyneen miehen kuljettama henkilöauto, jossa oli matkustajina kolme nuorta. Kuljettajalla oli tarkoituksena ajaa risteyksen jälkeen edelleen suoraan.

Autot törmäsivät Hyryntiellä toisiinsa sillä seurauksella, että vanhemman kuljettajan auton vasen kylki painui kasaan, ja nuoremman kuljettajan ohjaaman auton keula painui sisään.

Autojen kuljettajille tuli lieviä vammoja. Kaikki onnettomuudessa olleet kuitenkin kuljetettiin Kuhmon terveysasemalle tarkastettavaksi.

Paikkatutkimuksissa ja siihen liittyvissä puhutteluissa selvisi, että Hyryntietä ajanut auto oli ohittanut hetkeä aiemmin todistajan henkilöauton. Todistajan mukaan Hyryntietä kulkenut auto ohitti hänet huomattavalla ylinopeudella. Ohitustilanne oli tapahtunut noin 300 metriä ennen turmaristeystä. Todistajan mukaan nuorten auto oli heittelehtinyt puolelta toiselle ohituksen jälkeen. Alueella on nopeusrajoitus 60 kilometriä tunnissa.

Poliisi tutkii tapausta nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Molemmat osalliset ovat rikoksesta epäilyinä.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)21.8.2012 06:34

puut ja pensaat pois siitä risteyksestä näkyvyyttä haittaamasta.pitääkö aina ensin jonkun kuolla ennen kuin jotain tehrähän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.8.2012 20:32

ne nuoret kaahaa kortti kuivumaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.8.2012 09:10

Tuon risteyksen näkyvyydet ovat kaiteiden ja tulokulmien vuoksi aika huonot. Stop-merkit tarpeen. Onneksi ei tullut tyhjä tukkirekka ylinopeudella. .

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.8.2012 00:45

Ja taas siinä sai joku kukkahattu syyn syyttää nuoria.. Ihan yhtä syyllinen on tuo papparainen joka stopin takaa pyyhälsi.. Pistetäänkö samaan siperian junaan vai antaako arvo periksi mennä?!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.8.2012 11:44

Pennulta kortti pois ja Siperiaan oppimaan tavoille. Ei vaan kuhmon pennut osaa ajaa

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuorma-autolla Nurmestieltä ojaan

    UUTISET 21.5. 15:15 30

  2. Nuorten vaikea työllistyä Kainuussa

    UUTISET 21.5. 11:04 51

  3. Lentiiran koulua ei avata

    UUTISET 21.5. 10:56 51

  4. Taitavia naisia pesiskentällä

    URHEILU 19.5. 21:38 130

  5. Tuupalan taloustietäjät

    UUTISET 21.5. 10:03 50

  6. Iäkäs pyöräilijä kuoli Peuranpolulla

    UUTISET 21.5. 09:16 61

  7. Iäkäs pyöräilijä kuoli Kuhmossa

    20.5. 22:23 90

  8. Rktl keskittyy Kuhmossa petojen ja peurojen suhteeseen

    UUTISET 20.5. 16:18 94

  9. Vuosikkaat metsäpeurat hortoilevat nyt noin kuukauden

    UUTISET 18.5. 12:18 231

  10. Roskien poltosta hehtaarin maastopalo

    UUTISET 18.5. 19:21 200

  1. Iäkäs pyöräilijä kuoli Kuhmossa

    20.5. 22:23 90

  2. Varkaus Iivantiirassa

    28.8. 15:52 21191

  3. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    6.9. 19:12 19501

  4. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 31261

  5. Taitavia naisia pesiskentällä

    URHEILU 19.5. 21:38 131

  6. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    URHEILU 26.7. 16:07 22955

  7. Päiväkoti muuttaa

    URHEILU 3.7. 14:16 24761

  8. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    URHEILU 1.6. 09:24 27653

  9. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    URHEILU 18.5. 10:41 27622

  10. Iäkäs pyöräilijä kuoli Peuranpolulla

    UUTISET 21.5. 09:16 61

  1. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    18.5. 10:41 27622

  2. Aug. Korhonen Oy konkurssiin

    UUTISET 16.5. 10:56 5131

  3. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    UUTISET 1.6. 09:24 27653

  4. Päiväkoti muuttaa

    UUTISET 3.7. 14:16 24761

  5. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    UUTISET 6.6. 12:34 26955

  6. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    UUTISET 20.4. 20:04 31261

  7. Stop-merkin takaa auton eteen

    UUTISET 19.8. 09:57 22095

  8. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    UUTISET 6.9. 19:12 19501

  9. Varkaus Iivantiirassa

    UUTISET 28.8. 15:52 21191

  10. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    UUTISET 26.7. 16:07 22955

  1. Varkaus Iivantiirassa

    28.8. 15:52 21191

  2. Uudet virka-asut rajanylityspaikoille

    1.6. 09:24 27653

  3. Päiväkoti muuttaa

    3.7. 14:16 24761

  4. Stop-merkin takaa auton eteen

    19.8. 09:57 22095

  5. Pakettiauto törmäsi metsäpeuraan Sotkamontiellä

    20.4. 20:04 31261

  6. Kontion koulun 6B Hese-finaaliin Tampereelle

    18.5. 10:41 27622

  7. Marjoja tulee – lakat kypsyvät

    26.7. 16:07 22955

  8. Palomiehet ja asukkaat pelastivat västäräkin

    6.6. 12:34 26955

  9. Jäähallilla vuoti mietoa ammoniakin vesiliuosta – tilanne ohi

    6.9. 19:12 19501

  10. Kainuun Sanomat: Jalovaaraa ei päästetä Kuhmon kirkkoon

    UUTISET 27.2. 15:26 47221

  1. Iäkäs pyöräilijä kuoli Peuranpolulla

    UUTISET 21.5. 09:16 6 1 1455

  2. Iäkäs pyöräilijä kuoli Kuhmossa

    UUTISET 20.5. 22:23 9 0 830

  3. Kuorma-autolla Nurmestieltä ojaan

    UUTISET 21.5. 15:15 3 0 649

  4. Lentiiran koulua ei avata

    UUTISET 21.5. 10:56 5 1 493

  5. Taitavia naisia pesiskentällä

    URHEILU 19.5. 21:38 13 1 474

  6. Rktl keskittyy Kuhmossa petojen ja peurojen suhteeseen

    UUTISET 20.5. 16:18 9 4 374

  7. Tuupalan taloustietäjät

    UUTISET 21.5. 10:03 5 0 351

  8. Syväjärven avausta alkaa leimata humalaiset kalamiehet

    UUTISET 18.5. 11:54 27 25 321

  9. Nuorten vaikea työllistyä Kainuussa

    UUTISET 21.5. 11:04 5 1 319

  10. Aug. Korhonen Oy konkurssiin

    UUTISET 16.5. 10:56 51 31 232

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 KUHMO    avoinna me - pe kello 9 - 16   Fax: (08) 632 5334  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot