Kamarimusiikki juhlii metsästystä, monimuotoisuutta, Pride-liikettä – ”juhlittavia aiheita alkoi putkahdella kiihtyvällä tahdilla”
Sotkamossa Luonnon päivää juhlitaan Hiukan harjulla – ilmaiskonsertin esiintyjinä Tuure Kilpeläinen ja Reino Nordin
Viimeinkin konserttiin neulepuikkojen kanssa – Hannele Seitsonen sai toiveensa läpi Kuhmon Kamarimusiikissa
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä