Kuhmon vanhempainyhdistys aloitti lapsiperheille avoimet salivuorot – ”Vastustetaan sitä, että toiminta olisi kankeaa tai tylsää”
Päiväkodin pihan uusi ilme: Lapset istuttivat kesän satoa Kuusenkuiskeessa – henkilökunta pääsi mukaan suunnittelemaan pihaa
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä