Miska Puumala haki erätarkastajaksi 16 vuotta ennen kuin tärppäsi – työt Kainuussa alkoivat huhtikuussa
”Suttakin voi metsästää, kunhan kanta on suotuisalla suojelutasolla” ‒ vihreät järjestivät keskustelutilaisuuden suojelusta ‒ Kontion koulu nähtiin tärkeänä osana Kuhmon kulttuurimaisemaa
Kuhmon kaupunki puolustaa Kontion koulun purkamista Museoviraston siunaamalla vanhan kirjapainon purulla Helsingissä ‒ ”Toiminta ei täytä tasapuolisuuden periaatetta”
Oma koti valmistuu pääosin omin käsin ja talkoovoimin –uusi omakotitalo on Hyrynsalmella harvinaisuus
Jorma Korhonen kokosi Kainuun pappiloiden historiaa kansien väliin – kirjassa ääneen pääsevät pappiloiden uudet ja vanhat asukit
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä