Kainuun Sanomien uusi päätoimittaja on Anne Moilanen: ”Tuntuu tosi merkitykselliseltä tulla takaisin Kainuuseen”
Kuhmolainen jaetaan ensi vuonna painettuna kerran viikossa – digilehti ja sovellus palvelevat päivittäin
Tilatkaa koulullenne Uutisten viikko -tunnukset ja uppoutukaa Kuhmolaiseen – tammikuun lopussa opitaan mediakriittisyydestä ja luotettavista lähteistä
Väärennetyllä syntymäajalla alaikäisenä töihin – toimittaja Arto Loukasmäki on tehnyt yli 50 vuotta uutistyötä Ylellä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä