Paikallisuutiset
Rajavartiolaitos vahvistaa itärajan valvontaa droonien, ajoneuvojen ja radiojärjestelmien avulla
Euroopan Unionin myöntämällä lisärahoituksella toteutetaan rajan valvontaa ja tilannekuvaa parantavia hankkeita.
Vuonna 2024 Suomi sai EU:lta 50 miljoonaa euroa lisärahaa itärajan valvontaan ja valvonnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Suomen itäraja on myös EU:n pisin itäraja, joten sen valvonta on merkittävä osa Euroopan unionin rajaturvallisuutta.
Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan viime keväänä Rajavartio