Työttömyys laskee Kainuussa edelleen ainoana koko maassa: ”Positiivista virettä on ollut jo useamman kuukauden”
Loukkaavasta somekirjoittelusta tuhansien eurojen lasku – nainen nimitteli alaikäistä ”huvitappajaksi”
Erikoislääkäri ja tutkija kieltäisivät puhelimet kouluista kokonaan: ”Nuoret kärsivät tässä kaksinkertaisen tappion”
Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntusen mieleenpainunein kesälomamuisto liittyy automurtoon Tallinnassa
”Yksin en pystynyt lähtemään mihinkään” – Kajaanilainen Mia Räisänen on raiskattu kahdesti, nyt hän haluaa auttaa muita
Kauppojen simat testissä – tasaväkisessä testissä voittajaksi nousi täyteläinen sima, heikoin oli ”makea öllykkä”
Tarkastuslaskenta vaihtoi kaksi nimeä Kainuun aluevaltuustossa – Katso lopullinen valtuutettujen lista
Toimintakeskusta koskeneeseen kanteluun AVI:n päätös: ”Hyvinvointialue ei ole kaikilta osin toiminut hyvän hallintotavan mukaisesti”