Ihmisen suhde luontoon on muuttunut paljon —valokuvanäyttely peilaa entistä ja nykyistä luontosuhdetta
Taide avaa muinaista ja nykyistä luontosuhdetta - Kalevala, muinaishaltiat ja luonto pian Juminkeossa
Kuhmolainen Urho Kähkönen toteuttaa Ouluun elävän taideteoksen tuhansista kasveista – ”Suomessa ei ole käsittääkseni aiemmin tehty tällaista”
Kuvakudokset kuin langoilla kirjoitettua päiväkirjaa – kuhmolainen Ariadna Donner sai Suomen merkittävimmän tekstiilialan palkinnon
Kuhmon perukassa kasvaneen taiteilijan Ukko Alatalon taidetta näyttelyyn Kuhmoon - Kullervon tarina voi ”ylpeästi seistä kreikkalaisten tragedioiden rinnalla”
”Äiti pois alta, nyt laitetaan lisää väriä!” ‒ Valoa ja väriä -lastentyöpajassa leikittiin monipuolisesti väreillä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä