Vuosangan testikeskus lähti kuntakierroksille – ”Pyrimme tarjoamaan yrityksille mahdollisuuden ehkä päästä alihankkijaksi”
Vihreät haluavat kainuulaisille sujuvan arjen: ”Tehdään päätöksiä joiden myötä ihmiset pystyvät elämään hyvää arkea”
Vuoden kainuulainen 2023 nauttii työn vastapainoksi perukan arjesta – lue rajamies Jouko Kinnusen haastattelu
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä