Jonkeri on hyvä tukikohta kodille ja yritykselle ‒ etelän vuosinaan Aleksi Toivonen tunsi kodin olevan Kuhmossa
RVL tutkii maahantulon järjestämistä: Rikollisorganisaatioiden epäillään toimivan Lähi-Idästä, Venäjältä, Euroopasta sekä Suomesta käsin
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä
Kirurgi Lotta Purola väitteli palovammoista – lapsuuden rakkaimmat muistot Koskenmäeltä liittyvät metsässä ”mönkimiseen”
Hyvinvointialueet pahoittelevat myös Kainuussa ilmenneitä ongelmia kuljetuspalveluissa – ”Muutosvaihe on edelleen meneillään”
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
1950-luku oli kyläkoulujen rakentamisen kulta-aikaa – lakkauttamiset alkoivat jo seuraavalla vuosikymmenellä