Kulttuuri
Elokuva: Helvetti on poroporvarillinen suomalaisessa kauhuelokuvassa
Pahanhautoja . Ohjaaja: Hanna Bergholm . Pääsoissa: Siiri Solalinna , Sophia Heikkilä , Jani Volanen ja Reino Nordin . Suomi: 2022. Genre: kauhu. Peurat: 4/5
Olisin voinut kuvitella tuhat ja yksi tapaa, joiden takia Pahanhautoja olisi ollut kiusallista katsoa. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Ei sinne päinkään. Tämä on huomionarvoista, sillä suomalaiset ovat tehneet kauhuelokuvia harvakseltaan, mutta ovat silloin myös usein onnistuneet.
Näistä kultaisista hetkistä tulee heti mieleen Valkoinen peura (1952), joka edustaa Lapin kauhuromanttista eksotisoimista, Kuutamosonaatti (1988), jossa nähdään perukan mies helvetistä ja tv-sarjana esitetty Painajainen . Siinä taitelija kipuilee menetetyn muistinsa ja outojen tapahtumien kanssa (1988).
Siispä on ilo nähdä uusia kulkijoita tällä harvoin tallatulla, mutta sitäkin kunniakkaammalla polulla. Sille on nyt astunut Hanna Bergholm Pahanhautojallaan. Bergholm on myös esimerkki kotimaassamme esiin rynnistäneistä naisohjaajista.
"Elokuvan tunnelma pitää katsojan otteessaan ja Tinjan paha olo on käsin kosketeltavaa."
Pahanhautojan ote on psykologinen, mutta siinä nähdään joitakin (turhia) amerikkalaisten kauhuelokuvien kliseitä: nopeasti kameran ohi sujahtava hahmo ja naksuvat nivelet, kun hirviö ottaa nytkähdellen muotoaan. Niitäkin ilman olisi pärjätty.
Elokuva sijoittuu keskiluokkaiseen omakotilähiöön, jossa näyttää aina paistavan aurinko. Tiptop-kunnossa olevassa talossa asuu kaunis perhe: vanhemmat ja kaksi lasta. Perheen äiti pitää videoblogia, joka kertoo tavallisen suomalaisen perheen tavallisesta arjesta.
Todellisuudessa tavallisuus on siitä kaukana.
Perhe on äidille vain kiiltokuvamainen kulissi, jota hän voi esitellä ihmisille; lapset ja aviomies marionetteja, joita hän tanssittaa oman tahtonsa mukaan.
Tinja, perheen varhaisteini-ikäinen tytär, harrastaa telinevoimistelua, koska se on äidin unelma. Kilpailuihin valmistautuminen aloittaa tapahtumaketjun, joka lopulta katkaisee kamelin selän. Äiti haluaa Tinjan voittavan, mutta tytön taidot eivät riitä.
Todelliset tunteet padotaan ja pakotetaan keinotekoisten hymyjen taa. Ei siis ihme, että Tinja alkaa voida pahoin. Käännettä merkitsee perheen design-olohuoneeseen lennähtänyt korppi, joka tuo tuhon ja epäjärjestyksen taloon. Perheen äiti tappaa linnun säilyttäen silti hymyn kasvoillaan.
Kun ympäristö on teennäinen ja sovinnainen, on se myrkkyä elämälle.
Tinjaa näyttelee 12-vuotias Siiri Solalinna. Kuva: Andrejs Strokins
Linnun kuoltua Tinja alkaa huolehtia "orvoksi jääneestä" korpinmunasta, josta kuoriutuu hirviö.
Se on taiten toteutettu.
Mistä hirviö tulee hyvinvoivaan asumalähiöön? Se ei tule helvetistä eikä muualtakaan toiseudesta. Se syntyy ihmisten pahuudesta, ilman sitä hirviötäkään ei olisi.
Pahanhautojan hirviö ei ole kuitenkaan Hollywoodin kaikkivoipa demoni, vaan sekin on heikko ja tarvitsee hoivaa ja ravintoa selvitäkseen. Sitä se saa Tinjalta, jonka ahdistuksen lisääntyessä hirviökin voimistuu ja alkaa saada todellisen muotonsa.
Loppujen lopuksi hirviö on aina me itse.
Pahin hirviö on kuitenkin perheen äiti, jolla on isän sanoin "kova tahto". Hänen tahtonsa murskaa teinitytön kehittyvän ja hauraan minuuden alleen.
Elokuvan tunnelma pitää katsojan otteessaan ja Tinjan paha olo on käsin kosketeltavaa.
Ansio siitä kuuluu mitä suurimmassa määrin Tinjan roolin loistavasti näytelleelle 12-vuotiaalle Siiri Solalinnalle, joka tee kaksoisroolin.
Vaativan roolin täyttäminen ei ollutkaan helppoa, sillä Solalinna löytyi vasta yli 1000 tytön koekuvauksen jälkeen.
Miinuksena voisi pitää isoa linnunmunaa, joka aika-ajoin näyttää epäilyttävästi styroksiselta, mutta mitäpä pienistä motkottamaan, kun kokonaisuus seilaa täysin purjein haastavalla merellä.
Tinja saa erilaisen ystävän. Kuva: Andrejs Strokins
Jarno Hiltunen