Ihmiset
Historian lehtien havinaa: 30 vuotta sitten Kuhmossa otettiin korttipuhelin käyttöön ja poltettiin kynttilöitä ydinjätteettömän Kuhmon puolesta
30 vuotta sitten sitten poltettiin kynttilöitä ydinjätteettömän Kuhmon puolesta, Lentua-seurassa pohdittiin kannatusta ja erämaakaupungin ensimmäinen korttipuhelin otettiin käyttöön. Käsittelyssä on tällä kertaa Kuhmolainen 2.2.1993.
Kuhmon ensimmäinen korttipuhelin viritettiin käyttöön perjantaina.
Jari Jansson asensi puhelimen Telecomin tiloihin. Korttipuhelimia tulee Kuhmoon lisää helmi-maaliskuussa.
Osa kolikkopuhelimista tullaan kuitenkin säilyttämään kortittomien iloksi.
Yksi tärkeä syy korttipuhelimiin siirtymisessä on kolikkopuhelimiin kohdistuneen ilkivallan selvä lisääntyminen.
Jari Jansson koesoitti Kuhmon ensimmäisen korttipuhelimen.
Kynttilät paloivat ydinjätteettömän Kuhmon puolesta. Toista sataa kuhmolaista osoitti mieltään Romuvaaran puolesta ja ydinjätteitä vastaan.
Ydinjätteet toivotettiin sinne, mistä ne ovat tulleetkin.
Romuvaara-aktivisti Unto Mentula tunnusti olleensa positiivisesti yllättynyt Romuavaarapäivän saamasta suosiosta. Valtuustosalissa pidetty yleisöluento oli tupaten täysi ja torilla väkeä ainakin kaksi kertaa enemmän.
Teollisuuden voimalle toivotettiin hyvää matkaa pois Kuhmosta.
Lentua-seuran vuosikokous yltyi torstaina pohtimaan oman toimintansa nauttimaa kannatusta. Hallituksen lisäksi paikalla oli kaksi ihmistä.
Varta vasten kokoukseen kutsuttu Rainer Sundman ihmetteli väen vähyyttä, vaikka Kuhmossa on pinnalla parikin suojelukärhämää.
Julkinen toiminta Lentua-seuran puolesta ei kuitenkaan sytytä syntyperäisiä kuhmolaisia.
Syyksi arveltiin leimautumisen pelkoa.
Kuhmo Skin tavoitteena on luoda nuorille urheilumahdollisuuksia ja kehittää halukkaista kilpaurheilijoita.
Valmennus- ja kilpailutoiminta haukkaa eniten resursseja.
Palstan laati tällä kertaa toimittaja
Jarno Hiltunen