Talous
Jokkisharrastuksessa liikkuvat isot rahat, halvimmillaankin aloittaminen maksaa tuhansia euroja – ”Jos en ajaisi, olisin varmaan miljonääri”
Asfalttikunkun voittoautosta Kati Grönforsille tarjottiin 12 000 euroa, mutta hän ei myynyt sitä, vaikka tiesi, että auto oli seuraavan kisan jälkeen taas 2000 eurolla myytävien joukossa kilpailun sääntöihin liittyvän ostotarjousmenettelyn vuoksi.
Kulmahiomakone suorastaan ulvoo Kati Grönforsin käsissä, kun hän hioo tallissa Kemoran Asfalttikunkkuun rakenteilla olevan autonsa jarrulevyä.
– Auto on seissyt pari talvea ja jarrut laahasivat, hän perustelee ja jatkaa:
– Pitää käydä kaikki paikat läpi, ettei tulisi tyhmiä mokia. Huonolla tuurilla jarrut menevät jumiin kriittisellä hetkellä ja kisa on siinä.
Katso tästä Kemoran viimevuotinen naisten A-finaalilähtö Kati Grönforsin autosta incar-kameralla kuvattuna. Kati oli lopputuloksissa kolmas, koska oranssi auto sai mustan lipun:
Grönforsin tallissa on kaksi työn alla olevaa jokkisautoa, joista toista tehdään Vetelissä vappuviikonloppuna ajettavaa Asfalttikunkku -kisaa varten. Kyseinen kisa on kauden varsinaisesti käyntiin potkaiseva tapahtuma, ”jokkisväen suviseuroiksikin” sanottu.
Nelipäiväisen, yli tuhat kilpailijaa ja 7000–8000 kävijää kokoavan tapahtuman kalustoon ollaan valmiita satsaamaan. Autoja tehdään ja säästellään Kemoraa varten. Jokkispiirien paras ja samalla kallein kalusto on talven jälkeen siellä kisaamassa ehkä himotuimmista luokkavoitoista koko vuotena. SM-kisat jäävät arvostuksessa Asfalttikunkun varjoon. Samaa arvostusta lähentelee vain Pellossa heinäkuussa ajettava legendaarinen Poikkinainti-ajo.
Kati Grönforsilla on paineita saada Kemoraan taas hyvä auto alleen, sillä kahdelta edelliseltä vuodelta hänellä on Asfalttikunkun naisten luokasta sekä voitto että kolmas sija. Voittovuonna hän sijoittui myös yleisessä luokassa ja löytyi tulosluettelosta sijalta kahdeksan.
Menestys tuli molemmilla kerroilla samalla autolla, joka jäi voittovuonna 150 ostotarjouksen joukosta omaan suojaan, eikä siten vaihtanut omistajaa 2000 euron hinnalla.
– Se tapahtui kuin elokuvissa. Autoon tehtiin välissä vain huollot. Se oli huippu hyvä auto, Kati muistelee kaihoisasti.
– Honkajoella siitä olisi maksettu suoralla ostolla 12000 euroa, mutta en myynyt. Minulla on sellainen periaate, että jokaisella autolla käyn ensiksi itse lähtöviivalla, vaikka eihän sitä ostohetkellä koskaan voi tietää, pystyykö autolla edes ajamaan tai hajoaako heti ensimmäisessä lähdössä.
Hylätty 12000 euron tarjous ei harmita huikean Asfalttikunkku-menestyksen vuoksi. Se oli sen arvoista.
Aina Grönforsillakaan ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Eräästä ostotarjouksella saadusta huippuautosta hänelle tarjottiin suoralla ostolla 8000 euroa.
– Ehkä olisi kannattanut myydä. Moottori hajosi Pellossa semifinaalissa tuhannen palasiksi. Silti auto meni kaupan 2000 eurolla. Menetin siis 6000 euroa, mutta ei sitä tässä harrastuksessa auta harmitella.
Kati Grönforsin tämänvuotinen Asfalttikunkku-auto on ostettu Pellon Poikkinainti-ajoista pari vuotta sitten. Auto ei sävähdyttänyt siellä, mutta tunnettujen kuljettajien perusteella tehty ostotarjouslappu tuotti tuloksen ja eteläsuomalainen auto matkasi Haapavedelle.
– Siinä oli monenlaista ongelmaa. Auto ei päässyt kisassa oikeuksiinsa, mutta kohtuullisen hyvä sen pitäisi olla. Kun ostaa nimekkäiltä kuljettajilta, tietää, että lähtökohdat ovat ainakin kunnossa, Grönfors perusteli ostostaan alkuvuodesta.
Auto maksoi 2000 euroa.
Jokamiesluokan kilpailussa jokainen osallistuja sitoutuu myymään autonsa kilpailun jälkeen ostotarjouksen siitä tehneelle tuohon hintaan. Ostotarjouksen jättäjältä vaaditaan voimassa olevat kilpailijalisenssi ja JM-tutkinto.
Mikäli samasta autosta on useampia tarjouksia, arvotaan, kuka saa auton. Auton senhetkinen omistaja ei ole muita paremmassa asemassa arvontatilanteessa. Hän voi tehdä omasta autostaan niin sanotun suojatarjouksen, mutta sekin maksaa.
Suoraan lähtöviivalle ostoautosta ei ollut, kuten ei yleensä muistakaan. Mitä suurempi ja arvostetumpi kilpailu autolla aiotaan ajaa, sitä tarkempi Kati Grönfors on auton kilpailukyvystä.
– Ensimmäisenä tavoitteena on A-finaali ja sen jälkeen kolmen sakkiin pääseminen, hän kertoo.
Tallissa lähes alkutekijöissään tällä hetkellä olevalla, Pellosta 2023 kesällä ostetulla Mazdalla oli alun perin tarkoitus ajaa seuraavana kesänä Pellossa. Auto tarkistetiin ja moottori penkitettiin. Siltä osin kaikki näytti hyvältä.
– Kori oli fiasko. Oman talliporukan kanssa ihmeteltiin koria ja todettiin, ettei tällä ehditä Pelloon. Piti tehdä uusi plääni, että otetaan ja laitetaan auto talven aikana Kemoraan.
Kati Grönfors teki diilin oulaistelaisen Petri Saarelan kanssa: laitetaan koko alusta uusiksi.
– Piti delegoida tekeminen muualle, koska meillä ei ollut tekijöitä. Peten kanssa ollaan hyviä kavereita ja tehty paljon yhteistyötä. Hän osaa nämä hommat.
Meillä Kati tarkoittaa lähinnä itseään ja isäänsä Sami Grönforsia. Tuttu hitsari ei ymmärrä jokkisautojen ajettavuudesta mitään, joten hän nosti myös kätensä pystyyn auton alustan laitossa.
Saarela teki talven Mazdan korin kauttaaltaan uusiksi.
– Kyllähän se varmaan parin tonnin huiteille materiaalien ja osien kanssa menee, Kati laskeskeli edeltä ja kertoi sanoneensa Petelle, että ottaa oikean hinnan työstään.
Kun kori alkoi olla valmis, Grönfors päätti käyttää vielä moottorin auki ja etsiä viimeisetkin hevosvoimat siitä. Kansi lähti nopeista autoistaan tunnetulle Janne Viitikolle ja lohko vietiin Aution Autoon Ylivieskaan.
– Ahneus iski. Totesin et laitetaan nyt sitten moottorikin paremmaksi, koska korikin on tehty. Laakerivikaa siinä jo oli. Onpahan kaikki sitten ok, kun kasaamme auton.
Mazdaan tulee Volvon moottori, jossa ensimmäisessä penkityksessä oli 220 hevosvoimaa.
– Toivottavasti saadaan 10–20 hevosta lisää. Sen vähempi ei tunnu missään.
Grönforsien tallissa on perinteisesti rakennettu Volvon moottoreita. Kansia ja lohkoja on kerätty ympäri maakuntia, joten aihioita seuraaviinkin koneisiin löytyy.
– Isä on rakentanut vain Volvoja. Minua ne eivät säväytä, mutta kun isä ei ala muita tehdä. Nytkin pihassa on pari Volvon koria, jotka vaativat vain tekniikan. Minä voin ne kuulemma ajaa maailmalle, Kati naurahtaa.
Parilla tonnilla ostotarjouksesta saatu auto tulee kunnostuksen jälkeen maksamaan kaikkinensa noin 6000 euroa. Tarkkaa summaa on reilu kuukausi ennen Kemoran kisaa vielä vaikea sanoa.
– Kisasta auto kuitenkin kannattaa aina yrittää ostaa, koska meillä ei ole aikaa rakentaa niitä alusta asti. Vapailla markkinoilla ei ole juuri minkään laista jokkisautotarjontaa ja suoraan ostamalla ei 2000–3000 eurolla saa mitään, Kati Grönfors sanoo.
Hän halua myös nähdä, miten auto kulkee kisassa.
– Auton saaminen kisasta ei ole halpaa touhua sekään. Jokainen ostotarjous maksaa 30 euroa ja kun koko sakki tekee tarjouksia, tarkoittaa se Kemorassakin 15 ostotarjousta päivää kohti eli 450 euroa ainakin parina kolmena päivänä viikonlopun aikana, Grönfors laskee.
– Eikä sillä aina saada autoa. Esimerkiksi viime syksynä ei saatu yhtään. Kesällä sen sijaan saimme monta, mutta ne kaikki menivät syksyn aikana.
Mitä jokkisharrastuksen aloittaminen maksaa?
Autourheilun Kansallisen Keskusliiton (AKK) alaisen seuran jäsenmaksu: 10–40 euroa.
JM-tutkinto: 50 euroa.
Kilpa-ajoneuvon liikennevakuutus: noin 100 euroa.
Kilpailijalisenssi, johon sisältyy tapaturmavakuutus: 122 euroa.
Kilpailijan varusteet uutena ostettuna noin 1300–1500 (sis. penkin, vyöt, kypärän, ajopuvun, hanskat, kengät, hupun ja niskatuen). Varusteita myydään myös käytettyinä.
Kilpa-auto: 2000 euroa kilpailusta ostotarjousmenettelyllä hankittuna, ostotarjousmaksu on 30 euroa.
Rengassarja: noin 400 euroa.
Osallistumismaksut: noin 50 euroa/luokka.
Lisäksi tarvitaan: autonkuljetustraileri, vetoauto ja jonkinlainen huoltokalusto.
Harrastuksensa hintaa laskiessaan Kati Grönforsista alkaa tuntua, että jos ei ajaisi, hän olisi miljonääri.
– Sinne menevät kaikki omat ja muidenkin rahat. On se vaan niin rahansyöppö harrastus, taksia ajava ja autogrillillä sen lisäksi työskentelevä nainen sanoo.
– Äiti keräsi toissa vuonna tehdyt ostotarjouslaput. Vuoden lopussa kuoressa oli 85 lappua, joilla ei siis tullut autoa. Pelkästään niihin meni enemmän kuin yhden auton hinta, hän jatkaa.
Palkinnot jokamiesluokassa ovat tavarapalkintoja ja vain isoimmissa kisoissa arvokkaita, kuten grillikota, saunamökki, skootteri, pikkuauto tai joku muu vastaava. Niiden takia kukaan ei harrasta lajia.
Kaiken lisäksi verottaja iski kyntensä palkintoihin pari vuotta sitten ja kaikista yli sadan euron menevistä palkinnoista pitää maksaa vero. Toki verotuksessa huomioidaan myös kulut.
Jokkis on Kati Grönforsille ja hänen perhekunnalleen elämäntapa.
– Menee sen verran kuin menee, ei kannata laskea. Olen ajatellut, että jokainen käyttää rahansa kuitenkin johonkin.
– Vaikka kuluja tulee väkisinkin, niin en vaihtaisi harrastustani mihinkään ja haluan kannustaa muitakin lajin pariin, hän innostuu.
Grönfors vinkkaa, että jokkisharrastuksen voi aloittaa monella tavalla.
– Varsinkin nuorten ja naisten luokkaan löytyy ajopaikkoja eli jos löydät ympärillesi hyviä ystäviä niin sitäkin kautta voi päästä kokeilemaan lajia, eikä heti tarvitse hankkia kaikkea omaksi.
Lajin mukana Katille on tullut todella hyviä ystäviä ympäri Suomen ja hienoja kokemuksia. Hän kuvaileekin jokkiskansaa yhdeksi suureksi perheeksi, minkä seurauksena kisapaikalla löytyy aina lisäkäsiä kiireremontin iskiessä.
Se, mistä Kati Grönfors pitää tarkkaa kirjanpitoa, ovat ajetut kilpailut, lähdöt ja saadut pokaalit.
– Viime vuonna ajoin 23 kilpailua, joista jokaisessa 3–4 luokkaa. Lähtöjä tuli kaikkiaan 175.
200. pokaali tuli loppuvuodesta järjestetyllä jokkisristeilyllä, jossa Grönfors pokkasi etuveto-kardaanisarjan pronssia.
– Voittojakin viime vuonna tuli ihan kivasti, mutta useammin niitä kirottuja toisia ja kolmansia sijoja.
Tulevalta kaudelta Kati Grönfors toivoo mahdollisimman paljon A-finaalipaikkoja. Päätähtäin on Asfalttikunkussa ja toisena Tampereen Kaanaassa ajettava Kardaanikunkku.
– Sinne aion panostaa, koska haluaisin pärjätä siellä. Se tosin edellyttäisi, että lapulla saisin kesän aikana jonkunlaisen ”lentokoneen” alleni.
Kilpa-auto ei suinkaan ole ainoa menoerä Kemoran Asfalttikunkkuun lähdettäessä. Kisapaikalle mennään jo keskiviikon harjoituksiin ja sieltä kotiudutaan vasta sunnuntaina, kun kaikki mahdolliset luokat on ajettu, ostotarjoukset käsitelty ja toivottavasti myös saatu ”lentokoneita” lapuilla.
Katille sekä muulle perheelle eli ainakin Sami-isälle, Helena-äidille ja Katin siskon pojille ja jopa isommalle porukalle, hankitaan tutusta maatilamajoituksesta yösijat.
– Siellä vietetään sitten äidin kuusikymppisetkin, Kati paljastaa.
Kisa- ja huoltokalusto kuljetetaan paikan päälle autourheiluharrastusta varten hankitulla linja-autolla.
– Jokainen meistä on myös poissa kolme päivää töistä eli kyllä sekin maksaa, Kati miettii.
Katso lisää kuvia karusellista: