Pääkirjoitukset
Kainuun koronatilanne voi tuoda normaalimman kesän
Kainuussa elettiin ilman uutta koronatartuntaa jo kolmatta viikkoa eilen torstaina. Rokotukset etenevät ja nyt näyttää siltä, että ensimmäinen rokotuskerta tulee jo 16 vuotta täyttäneillekin heinäkuussa. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari pystyi eilen tiedottamaan, että Kainuussa koronan ilmaantuvuus nollilla. Heti perään asukkaita kuitenkin muistutettiin ja ohjeistettiin, että varotoimet ovat edelleen tarpeen. Kainuu on oma rajoitusalueensa, missä koronatilanne on pysynyt hyvänä todella pitkään.
Jos Kainuun asukkaat pystyvät pitämään koronan torjunnan omissa toimissaan kurissa, niin näyttää siltä, että jo alkukesästä otetaan askel kohti normaalimpaa.
Kevään valmistujaisjuhlien osalta näyttää siltä, että niiden järjestäminen kotioloissa on mahdollista turvaväleistä ja hygieniaohjeista huolehtimalla.
Nyt näyttää Kuhmossakin paljon paremmalta. Esimerkiksi tämän kevään ylioppilasjuhlat pidetään normaaliin aikaan kesäkuun alussa ja paikkana on perinteiseen tapaan Kuhmo-talon Lentua-sali. Kun vielä tästä edetään hyvin, niin kesäkuun puolella kotiväen osallistumismahdollisuudetkin voivat juhlassa olla hyvät. Tämän kevään valmistuvat ja tutkintojen suorittajat ovat ansainneet kunnon juhlat.