Paikallisuutiset

Kainuun tartunnoista 75 prosenttia alle 40-vuotiailla – uusien rokotusten ottaminen aikuisväestössä pysähtynyt

Kainuun tartuntaluvut ovat edelleen korkeat. Tiistaina löytyi 158 positiivista koronatulosta.

Tartuntaluvut pysyvät Kainuussa edelleen korkeina. Kainuussa todettiin tiistaina 158 positiivista koronatestitulosta. Kainuun keskussairaalassa osastohoidossa on 10 koronapotilasta, eikä lisähoitopaikkoja ole vielä ollut tarvetta avata.

Viime viikolla koronatartuntojen määrä väheni Kainuussa noin 20 prosenttia. Viikolla neljä tartuntoja raportoitiin 679. Koronatestejä tehtiin 3778, joista positiivisten osuus oli 17,9 prosenttia. Tartunnoista noin 75 prosenttia on tällä hetkellä alle 40-vuotiailla.

Kainuun soten henkilöstön poissaolot vaikeuttavat edelleen toimintaa. Tiistaina oli poissa 182 työntekijää, joista koronan vuoksi 38. Kainuun sote on tehnyt ilmoituksen valvontaviranomaisille, että hoitotakuuajoista joudutaan joustamaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uusien koronarokotusten ottaminen aikuisväestön osalta on käytännössä pysähtynyt. Rokottamattomia ja vajaan rokotussuojan saaneita kainuulaisia on edelleen tuhansia. Yhden rokotuksen saaneita täysi-ikäisiä Kainuussa on 89,6 prosenttia, kahdesti rokotettuja 86,8 prosenttia ja kolmen rokotuksen saaneita 61,4 prosenttia.

– Koronatilanne on parantunut, mutta nopeaa kehitystä päivittäisissä luvuissa ei vielä ole ja myös sairaalahoidon osalta tilanne on ennallaan. Kiireettömän hoidon supistuksia joudutaan edelleen jatkamaan. Hoito- ja hoivalaitoksissa todetut koronatartunnat huolestuttavat, koska usein näissä hoidettavat kuuluvat muutenkin riskiryhmään. Pyydämmekin rajoittamaan vierailuja vain ehdottoman välttämättömiin, kertoo kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto Kainuun soten tiedotteessa.

Soten mukaan Kainuussa pystytään edelleen hyvin testaamaan oireiset ja altistuneet sekä kontaktoimaan koronatartunnan saaneet. Rajakadun koronatestiasema Kajaanissa poistetaan toistaiseksi käytöstä torstaina. KAKS: n drive-in testaus jatkaa normaalisti päivittäistä toimintaa.

Miten hiihtolomat vaikuttavat?

Kainuun koronakoordinaatioryhmä on eilisessä kokouksessaan todennut, että Kainuu on edelleen koronaepidemian leviämisaluetta. Ilmaantuvuus on edelleen korkea 1900 kahden viikon jaksolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alueellisen arvion mukaan epidemiatilanne edellyttää edelleen tehostettuja toimia suositusten ja viranomaismääräysten noudattamisessa. Kainuun sote jatkaa toistaiseksi tehostettua valmiutta.

– Kainuussa omikron-epidemia alkoi ja myös päättyy muuta maata jäljessä. Sairaalakuormituksen purkautumisessa menee aikansa, koska osalla potilaista hoitoajat ovat pitkiä ja uusia potilaita näyttää riittävän. Jos alkavat hiihtolomat kääntävät tartunnat uudelleen nousuun, niin vaikea tilanne tietysti pitkittyy. Tämän vuoksi sekä tartuntatautilain määräyksiä että paikallisia suosituksia on ehdottomasti noudatettava, korostaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen .

Kainuu

Määräykset ja suositukset

Kainuussa voimassa on Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys tilojen käyttöä koskien (TtL 58d) sekä Kainuun soten suositukset asukkaille ja alueella oleskeleville:

Yleinen maskisuositus kaikille julkisissa tiloissa, liikennevälineissä sekä oppilaitoksissa (1-luokalta alkaen)

Vahva etätyösuositus ja tehostetut varotoimet työpaikoilla

Riskiryhmään kuuluvien suojaaminen vähentämällä vierailuja hoidossa ja hoivassa

Vahva suositus, että yksityistilaisuuksia järjestettäisiin vain pienimuotoisesti oman lähipiirin kesken ja terveysturvallisuusohjeet huomioiden

Vahva suositus pysyttäytyä oman lähipiirin kontakteissa ja vähentää lähikontakteja vapaa-ajan toiminnoissa

Suositellaan matkustaessa noudattamaan varovaisuutta ja terveysturvallisuusohjeita

Suositellaan erityistä harkintaa lähikontakteja sisältävän aikuisten ryhmäharrastustoiminnan järjestämisessä ja siihen osallistumisessa.

Suositellaan, että tilaisuuksiin/harrastusryhmiin osallistutaan ja töihin/kouluun/päiväkotiin mennään ainoastaan oireettomana ja kaikkia lähikontakteja vältetään koronavirusinfektioon sopivien oireiden ilmaantuessa.

THL ohjeistaa: Omikronmuunnoksen suhteen pätevät samat suositukset ja ohjeet myös uudenvuoden yli: ota sinulle suositellut rokoteannokset, noudata alueellisia suosituksia, hakeudu tarvittaessa testiin, sairasta kotona ja huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä, käytä kasvomaskia, pidä porukka pienenä tai jätä juhliminen väliin, ja pidä Koronavilkku päällä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä