Paikallisuutiset
Kainuun tartuntamäärät jälleen nousussa – uusi Nuvaxovid-koronavirusrokote on saatavilla viikosta 11
Yleistilanne on edelleen rauhallinen, mutta henkilöstön poissaolojen lisääntyminen vaikuttaa erityisesti sote-palveluihin.
Koronaepidemia Kainuussa on noususuunnassa. Positiivisia tuloksia ilmoitettiin 214 maanantaina ja tartunnanjäljityksessä on paikoitellen ruuhkaa tapausmäärien kasvun vuoksi.
Kainuussa todettiin yhteensä 795 koronatartuntaa viikolla 8, kun viikkoa aiemmin määrä oli 731. Viikolla 9 vielä vahvistamattoman tartuntatautirekisterin mukaan määrä noussee noin tuhanteen.
Kuitenkin yleistilanne on edelleen rauhallinen, mutta henkilöstön poissaolojen lisääntyminen vaikuttaa erityisesti sote-palveluihin.
Kainuun sote pyytää rajoittamaan vierailuja hoito- ja hoivalaitoksissa vain välttämättömään. Myös terveysturvallisuusohjeiden noudattaminen ja rokotussuoja ovat tärkeitä.
Nuvaxovid on uusi koronavirusrokote ja se on saatavilla rokotuspisteillä viikosta 11 alkaen Omasote-ajanvarauksella.
THL suosittaa Novavaxin valmistamaa rokotetta henkilölle, jolle ei voida antaa mRNA- tai adenovirusvektorirokotetta.
Kainuussa rokotteen saa varaamalla ajan kuntien rokotuspisteelle ensi viikosta alkaen.
Uudessa rokotteessa vaikuttavana aineena on laboratoriossa tuotettu koronaviruksen piikkiproteiini. Rokote ei sisällä eläviä koronataudin aiheuttajaviruksia.
Valmisteessa käytettyä tekniikkaa on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi influenssa- ja HPV-rokotteiden valmistuksessa.
Rokotteella on myyntilupa 18 vuotta täyttäneiden ensimmäisiin ja toisiin rokoteannoksiin. Uutta rokotetta ei välttämättä riitä heti kaikille halukkaille, joten tarvittaessa rokotteen käyttöä priorisoidaan 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville.
Kolmansia rokoteannoksia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kaikille 18 vuotta täyttäneille, 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille ja riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille.
Tehosterokotuksen voi hakea kuntien rokotuspisteiltä eikä se edellytä ajanvarausta.
Kolmas rokoteannos voidaan antaa 12–17-vuotiaille kuuden kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Kolmas annos voidaan antaa myös muille 12–17-vuotiaille, jos se on tarpeen erityisestä syystä, esimerkiksi rokotustodistusta varten.
Kolmansiin rokoteannoksiin 5 –11-vuotiaille ei toistaiseksi ole myyntilupaa.