Paikallisuutiset
Kainuussa 22 uutta tartuntaa maanantaina – tilannetta käydään läpi kuntien kanssa
Maanantaina Kainuussa todettiin 22 uutta koronatartuntaa. Näistä 15 liittyy Transtechin Otanmäen tartuntaryppääseen. Puolangan kunta on eilen ilmoittanut kuudesta positiivisesta testituloksesta.
– Olemme yhteistyössä Skoda Transtechin ja tehtaan työterveyshuollon kanssa tiiviisti arvioineet tilannetta. Tehtaan henkilöstölle on osoitettava erityinen kiitos testausmenettelyiden ja tehostettujen varotoimien noudattamisesta. Edelleen tartuntoja voi ilmaantua, joten maskien käyttö, lähikontaktien vähentäminen ja muut ohjeet ovat jatkossakin tarpeellisia, kertaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen .
Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on THL:n seurannan mukaan 193,7 sataa tuhatta asukasta kohden kahden viikon jaksolta. Sairaalahoidossa ei ole koronapotilaita. Viime viikolla Kainuun soten testipisteissä otettiin yli 2200 koronatestiä, joista 2,8 oli positiivisia.
Kainuun tilannetta arvioidaan tiistaina koronakoordinaatioryhmässä
Ilmaantuvuus on Kainuussa noussut kuten muualla Suomessa ja monissa Euroopan maissa.
– Toisaalta rokotussuoja paranee, eikä sairaalahoidossa meillä näy painetta. Suuren paikallisen tartuntaryppään lisäksi Kainuussa ei ole dramaattista muutosta, mutta kyllä tässä täytyy varovaisuutta edelleen korostaa. Virusmuunnoksen kehitys sisältää tietysti vielä runsaasti kysymysmerkkejä.
Keskiviikkona tilanne käydään vielä kuntien edustajien kanssa läpi.
– Tiedotamme sen jälkeen tilanteesta, voimassa olevista suosituksista ja niihin mahdollisesti tehtävistä muutoksista, informoi Lea Käsmä-Ronkainen.