Paikallisuutiset

Kainuussa ei olla todettu uusia tartuntoja – koronatorjuntaohjeiden noudattamista korostetaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vanhempien ikäluokkien osuus koronatartunnoista on laskenut tämän vuoden kuluessa.

Kainuussa ei ole todettu uusia koronatartuntoja. Kajaanin lyseoon liittyviin altistuksiin tai Terrafamen seulontoihin liittyen ei ole tiedossa uusia positiivisia testituloksia.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (PSAVI) on tehnyt Kainuuta koskevan yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituspäätöksen 25.4.2021 saakka. Enintään 20 henkilön yleisötilaisuudet on sallittu edellyttäen, että niissä voidaan varmistaa terveysturvallisuudesta annettujen ohjeiden toteutuminen.

Koronatilanne Etelä-Suomessa jatkuu edelleen vaikeana. Valtioneuvoston esittämät liikkumisrajoitukset eivät nykytilanteessa suoraan koske Kainuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vanhempien ikäluokkien osuus koronatartunnoista on laskenut tämän vuoden kuluessa. Suomessa yli puolet tartunnoista todetaan 20–50 -vuotiailla ja alle 20-vuotiaiden osuus tartunnoista on noussut. Rajoitusten ja ohjeiden noudattamista tuleekin erityisesti korostaa näissä väestöryhmissä.

Kainuun sote muistuttaa, että eri ohjeiden noudattamisen yhteisvaikutuksella voidaan vaikuttaa epidemian leviämiseen. Lähikontaktien rajoittaminen, hygieniaohjeet, matkustamisen rajoittaminen ja muut ohjeet koskevat myös vapaa-aikaa.

Kainuussa rokotusvuorossa ovat 1948 syntyneet ja sitä vanhemmat kainuulaiset. Ajanvarauksen takaisinsoittolinja on ruuhkautunut. Jonossa on tällä hetkellä noin 1200 puhelua, joista merkittävä osa ei liity ajanvaraukseen. Takaisinsoittoajat voivat venyä yli 3 vuorokauden.

Ajanvaraus on suositeltavaa tehdä netissä Omasote-palvelusta. Varaus- ja muut asiointiohjeet löytyvät osoitteesta sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ajanvarausnumeroon pyydetään (044 709 3788) soittamaan vain omalla ajanvarausvuorolla; samasta perheestä rokotusvuorossa olevat voivat varata ajan yhdellä soitolla. Numerossa ei anneta rokoteneuvontaa.

Erityiset kysymykset voi esittää sähköpostitse korona@kainuu.fi.

Rokotusten käynnistymisestä alle 70-vuotiaiden sairausriskiryhmille ilmoitetaan ensi viikon alussa; ajanvaraus on toistaiseksi suljettu.

Perustason ohjeet ja suositukset

Yleinen maskisuositus yli 12-vuotiaille

Yleinen etätyösuositus on, ei etäopetussuositusta

Suositus välttää maakuntarajat ylittävää matkustamista. Ulkomaanmatkailu tulee rajoittaa vain välttämättömään

Alle 12-v ryhmätoiminnassa ei ole rajoitussuosituksia, 12–17-v suositellaan enintään 20 henkilön ryhmiä ja aikuisille yksilöharrastuksia ryhmien sijaan

Yksityistilaisuuksissa vahva suositus noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniakäytäntöjä. Yksityisiä juhlia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisina ja välttämään lähikontakteja.

Kasvomaskeja ei näy vielä riittävästi, arvioi alueellinen valmiustoimikunta. Tautitilanne on pahenemassa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä