Paikallisuutiset

Kainuussa maanantaina 145 koronatartuntaa – aville esitys lisärajoituksista

Viime viikolla Kainuun soten testiasemilla otettiin noin 5 000 koronatestiä. Näistä positiivisia oli noin 20 prosenttia. Epidemiatilanteen Kainuussa ennakoidaan edelleen huonontuvan kuten muualla maassa

Kainuussa raportoitiin maanantaina 145 koronatartuntaa. Koronaviruksen ilmaantuvuus alueella on noin 1 200 sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon aikana. Tartuntojen ennakoidaan edelleen lisääntyvän lähiviikkojen ajan.

Viime viikolla koronatestejä otettiin Kainuun soten testiasemilla noin 5 000. Näistä positiivisia oli noin 20 prosenttia.

– Koronakoordinaatioryhmässä saadaan tänään lisätietoja aluehallintovirastolle tehdyn lisärajoitusesityksen tilanteesta. Epidemiatilanteen Kainuussa ennakoidaan edelleen huonontuvan kuten muualla maassa. Vaikka omikron-tartunnat leviävät herkästi, oirekuva rokotetuilla näyttää olevan lievä. Määrät ovat kuitenkin niin suuria, että poissaolot vaikuttavat eri toimintoihin, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen Kainuun soten tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartunnanjäljityksen kontaktoinneissa on noin viiden vuorokauden viive. Kainuun sote pyytää asiakkaita päivittämään terveyspalveluiden yhteystietonsa Omasote-verkkopalvelun kautta ja sallimalla yhteydenoton myös tekstiviestitse. Yhteystiedot voi päivittää myös asioinnin yhteydessä esimerkiksi terveysasemalla.

Kainuun keskussairaalan päivystysapu 116 117 on ruuhkautunut kansalaisten koronaan liittyvistä tiedusteluista. Päivystykseen ei tule soittaa tiedusteluita varten, vaan ottaa yhteyttä vain mikäli tarvitsee kiireellistä hoidon tarpeen arviointia tai päivystyshoitoa.

Koronatartunnat vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalveluissa tällä hetkellä erityisesti henkilökunnan poissaoloihin. Sairaalahoidon tarve on edelleen pieni; koronaoireiden vuoksi hoidossa on muutamia potilaita.

Kiireetöntä laboratoriopalvelua on jouduttu Kainuussa supistamaan useissa toimipisteissä. Leikkaustoiminnan sekä kiireettömien tutkimusten ja hoidon supistamiseen on varauduttu ja alasajoon ryhdytään tarpeen vaatiessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolmannen koronarokotuksen on saanut puolet yli 12-vuotiaista kainuulaisista. Heikoin rokotesuoja on edelleen alle 40-vuotiailla. Täysin ilman koronarokotteita on edelleen tuhansia kainuulaisia.

Kajaanissa Kisatielle viime viikolla avattu rokotuspiste suljetaan toistaiseksi huomisesta alkaen, koska asiakasmäärät ovat jääneet alhaiseksi. Kajaanissa koronarokotuksia jatketaan edelleen sekä Prismassa että Kaukametsän opiston rokotuspisteillä

Koronarokotukset ovat tarjolla viisi vuotta täyttäneille. Rokotuksissa voi käydä myös aikaa varaamatta. Tarkemmat rokotuksiin liittyvät ohjeet löytyvät nettisoitteesta: sote.kainuu.fi/koronainfo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä