Paikallisuutiset

Riittääkö väki osakaskuntien pyörittämiseen? — Hynttyiden yhteen laittaminen toisi uutta potkua toimintaan

Väen vähetessä myös kalastusosakaskuntiin on yhä vaikeampi saada toimijoita. Isommaksi alueeksi yhdistyminen lisäisi osakaskuntien toimeliaisuutta ja tuloja. Kuhmon osakaskunnat saavat tänä vuonna kyselyn, jossa tiedustellaan mielipidettä yhditymisasiaan, ja se voi poikia hankkeen.

Pidot eivät aina parane väen vähetessä. Moni osakaskunta kipuilee toimijapulan kourissa. Yhdistyminen toisiin osakaskuntiin toisi lisää virtaa toimintaan. Kuva: Arkisto

Kuhmon kalatalousalue järjesti osakaskuntien yhdistämistä koskevan tiedotustilaisuuden, joka ei kuitenkaan vetänyt paikalle juurikaan niitä, joita asia eniten koski eli pienten osakaskuntien edustajia. Kuitenkin ilmeistä kiinnostusta yhdistymisiin löytyy Kuhmostakin.

Parhaillaan myös Kalatalouden

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä