Kaupunkilaisista perukkalaisiksi – Mikko Kampman ja Hertta Pöllänen vaihtoivat Kajaanin Ala-Vieksin maaseutuun

Ulkona on pikkupakkanen ja mitä sopivin ulkoilusää. Mikko Kampman kantaa keppariesteitä pihamaalle ja asettelee ne säntillisesti jonoon.

Seitsemänvuotias Henni Kampman viilettää pian radalla keppihevosensa kanssa ja hyppää sulavasti esteiden yli. Hän kaartaa iloisesti äitinsä Hertta Pölläsen ja isosiskonsa Milja Kampmanin ,10, luo.

Berninpaimenkoira Niisku on menossa mukana ja näyttää nauttivan huomiosta. Sitä vastoin perheen kissa, Minni, käy ainoastaan tarkistamassa tilanteen ja todettuaan asioiden laidan se katoaa menoilleen nostettuaan ensin häntää ja naukaistuaan toimittajalle – ehkä tervehdykseksi.

Pöllänen kertoo Minnin tulleen tilalle alunperin hiirijahtiin, mutta se oli jäänyt asumaan sinne.

Tällaista on elämä Särkivaaran tilalla Ala-Vieksillä.

Perheen isä Mikko kokoaa nopeasti esteradan kepparileikkeihin. Kuva: Jarno Hiltunen

Kampmanin suvulla tila on ollut vuodesta 1926, joten kohta on merkkivuosi edessä, kun tila täytää 100 vuotta.

Särkivaara on ollut Mikko Kampmanin nimissä vuodesta 2012 lähtien. Kesällä 2013 kajaanilainen pari tuli tilalle kokeilemaan, miten maalla asuminen sujuu.

Hertta Pölläsellä oli siihen aikaan hevonen ja hän oli äitiyslomalla. Pariskunta ajatteli, että olisi mukava saada hevonen omaan pihaan laitumelle.

Niinhän siinä sitten kävi, että ensin vuokralle pantu omakotitalo Kajaanissa myytiin ja pariskunta muutti kokonaan Ala-Vieksille Kuhmoon.

– Ruvettiin vain niin oloutumaan tänne.

Koko perhe viihtyy maaseudun avaruudessa ja rauhassa. Tekemistä riittää. Henni Kampman on juuri mallikkaasti selvittänyt esteet keppihevosensa kanssa. Berninpaimenkoira Niisku nauttii ihmistensä seurasta. Kuva: Jarno Hiltunen

Särkivaaran tilalta on matkaa Kuhmoon 38 kilomeriä, Sotkamoon 32 ja Kajaaniin 70. Kilometrit ovat tarkkaan selvillä.

Kaupunkilaisille muutto maalle uuteen ympäristöön ja elämäntapaan merkitsi uusia kokemuksia, mutta myös uudenlaisia haasteita.

Ilman sukulaisilta, tuttavilta ja kyläläisiltä saatua apua kaikki olisi ollut paljon hankalampaa.

Hertta Pölläsen mukaan avulla oli tärkeä merkitys jäämispäätöksen kannalta

– Tietysti sukutilakin painaa aika paljon, sanoo Pöllänen.

Mikko Kampman kertoo arvostavansa menneiden polvien ankaraa työtä ja haluavansa pitää paikat kunnossa.

Tilalla ei ole enää varsinaista maatiltaoimintaa ja sen pellot on annettu vuokralla. Kanoja kuitenkin löytyy.

Kummankin leipätyö on muualla: Mikko Kampman työskentelee Terrafamen kaivoksella vuorotyönjohtajana ja Hertta Pöllänen kiertää menekinedistämistyössä kaupoissa ympäri Kainuuta.

Lapset osaavat nauttia lumen tarjoamista eduista. Kuva: Jarno Hiltunen

Tilan työt ottavat oman aikansa arjesta. Lumityöt tehdään traktorilla, ja halkojen tekemistä ynnä muuta riittää.

– Maaseudulla on aina rempattavaa ja eteen tulee kaikenlaisia juttuja esimerkiksi rakennusten ylläpidossa, Kampman ja Pöllänen kertovat.

Kyläläisistä on kuitenkin tullut tuttuja ja yhteisöllisyys elää maaseudulla.

Luonto on tärkeä arvo Pölläselle ja Kampmanille.

– Täällä on niin oma rauha ja tilaa valtavasti, Pöllänen sanoo.

Koirien kanssa onkin helppo touhuta.

Talvella ollaan ehkä enemmän kotona ja aloillaan. Jos on hyvä ja aurinkoinen ilma, niin koko perhe saattaa lähteä yhdessä ulkoilemaan.

– Kesällä tulee ehkä enemmän liikuttua ja käytyä muittenkin luona.

Muun muassa musiikkifestivaalit ja konsertit houkuttelevat matkustamaan.

– Talvellakin käytiin shoppailureissulla Oulussa. Oltiin viikonlopun yli. Siellä on eri tavalla elämää, sanoo Pöllänen.

Perheellä on matkailuauto, jolla reissataan tarpeen mukaan.

Minnillä on oikea hiirenmetsästäjän ilme. Kuva: Jarno Hiltunen

Lapset viihtyvät myös hyvin maaseudun rauhassa. Kavereitakin riittää, vaikka tapaamisista pitääkin erikseen sopia, kun välimatkat ovat pitkiä.

– Me Hennin kanssa lasketaan mäkeä ja sitten leikitään jotakin sisällä. Välillä käydään hiihtämässä, selvittää Milja.

Lapsilla on myös mielikuvitusta kehitellä omia juttujaan.

– Me välillä keksitään kaikennäköisiä leikkejä.

Hertta Pöllänen kertoo, että kerran tytöt olivat kerinneet tulla koulusta kotiin, kun hän oli vasta tulossa Sotkamosta.

Pöllänen oli kehottanut lapsia ottamaan ruokaa jääkaapista. He tekivät niin ja sen jälkeen oli Hertan puhelimeen tullut kuva.

– Tytöt olivat jo ulkona hiihtämässä. He olivat hiihtäneet taloa ympäri ja laskivat mäkeä jonkin nyppylän päältä.

Perukassa... Kuvat: Jarno Hiltunen