Paikallisuutiset

Keskustelutilaisuus järjestetään Kaesan kahvilassa tulevana lauantaina. Kuva: Roosa Pirinen

Keskustelutilaisuus Kuhmossa: Missä naiset?

Miten tuemme tasa-arvoista aluekehitystä tulevaisuuden Kainuussa ja Kuhmossa?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa on selkeästi epäsuhta nuorten miesten ja naisten lukumäärissä, mikä heijastuu luonnollisesti parisuhteiden syntymiseen ja perheiden perustamiseen, sekä lopulta myös syntyvien lasten määrään.

Vuonna 2023 oli tilastokeskuksen mukaan 20–30 vuotiaita miehiä Kuhmossa 267, kun samanikäisiä naisia oli ainoastaan 154, Kuhmon Vihreät ry toteaa tiedotteessaan. Epäsuhta on suuri. Samanaikaisesti Uudellamaalla ja erityisesti Helsingissä suhdeluku on toisin päin.

Tasa-arvoinen aluekehitys on koko valtakunnan asia. Syrjäseuduilla ja varsinkin rajan tuntumassa kysymys on elinehtoisen tärkeä, tiedotteessa todetaan. Nuorten sijoittumista eri puolille maata määrittää koulutusmahdollisuuksien lisäksi työmahdollisuudet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Edellä mainitut synnyttävät alueille veto- ja pitovoimaa, mikä takaa osaltaan alueen elinvoimaisuutta. Kainuussa myös yliopiston puute näkyy nuorten aikuisten sijoittumisessa alueelle.

Miten Kainuussa ja Kuhmossa voidaan kehittää alueen veto- ja pitovoimaa niin, että nuorten aikuisten lukumäärän epäsuhtaa voidaan helpottaa? Kuhmon Vihreät ry järjestää lauantaina 22. maaliskuuta yleisen keskustelutilaisuuden aiheesta.

Alustajana tilaisuudessa on Kajaanin kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja, Kainuun maakuntavaltuutettu sekä aluekehitystä ja veto- ja pitovoimakysymyksiä arkityössään pohtiva yhteisökoordinaattori Karoliina Kuvaja.

Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita keskustelemaan ja esittämään kommenttinsa. Tilaisuus pidetään klo 14 alkaen Kaesan kotileipomon kahvilassa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä