Paikallisuutiset

Kettunen syyttää hallitusta yrittäjien pettämisestä

Kansanedustaja Tuomas Kettunen (kesk.) sanoo tiedotteessaan, että hallitus on pettänyt yrittäjät ja pienituloiset. Kuvassa Kettunen Kuhmon kaupunginvaltuuston kokouksessa kesäkuussa. Kuva: Miro Hietala

Kuhmolainen keskustan kansanedustaja Tuomas Kettunen sanoo, että hallitus on pettänyt lupauksensa yrittäjille ja pienituloisille.

Kansanedustaja Tuomas Kettusen (kesk.) mukaan tuoreet tiedot yrittäjien laajasta tyytymättömyydestä Orpon hallitukseen kertovat, että yrittäjille annettujen vaalilupausten pettäminen ei ole jäänyt huomaamatta. Kettunen kertoo asiasta lauantaina julkaisemassaan tiedotteessa.

Suomen Yrittäjien lauantai

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä