Paikallisuutiset

Kevätkylvöt etenevät Kainuussa – Kuhmon pohjoisosissa saatetaan odotella vielä maan kuivumista

Kylvöt etenevät normaalia tahtia, vaikka maan lämpenemistä on joutunut odottamaan, kertoo Heikki Moilanen. Tuotantokustannukset ovat kasvaneet monilta osin huolimatta siitä, että polttoaineen hinta on hieman laskenut.

Moilasella on aiemmin ollut myös kotieläinpiha, mutta nyt siihen ei riitä aikaa. “Lapsiperheet katselivat eläimiä mielellään. Vaaralta on myös hyvät näkymät.” Kuva: Juhani Eskola

Maanviljelijä Heikki Moilasen tilalla Suomussalmen Ahvelassa riittää tekemistä. Tänä keväänä tilalla on muokattu maata, rakennettu aitaa ja raivattu metsää. Myös tilan eläimet ovat pitäneet kiireisenä. Moilasella on 45 emolehmää, joista melkein kaikki ovat poikineet.

Varsinaiset kylvöt ovat vielä tek

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä