Kulttuuri

Kirja-arvio: Viihdyttävästi vanhuudesta

Risto Kormilainen: Vanhuus ei tule kello kaulassa, 78 s.

Kustantaja: Väyläkirjat

Risto Kormilaiselta on ilmestynyt elämän ehtoopuolesta kertova viihdyttävä ja virkistävä runoteos Vanhuus ei tule kello kaulassa. Kormilainen kirjoittaa vanhuudesta hauskasti ja suurella empatialla. Itsekin eläkeläisukkona kirjailija kuvaa ikääntymisen prosesseja välillä myös ilmeisen omakohtaisesti.

Runoissa on kainostelemattomuutta ja lempeää itseironiaa: ”… potkukelkan jäljet naamallani tunnen kuvastimeen katsomattakin.” Sänkyelämän positiiviset päivitykset istuvat luontevasti kokonaisuuteen: ”Eroottisen latauksen räjähdystä sitä kaipaa iässä kuin iässä.” Mutta toisaalta: ”…pussaileminen useimmiten riittää…että saa sanoa huomenet ja halata.”

Osa teoksen mietteistä ja pikku tarinoista on kirjoitettu verevällä Kainuun murteella. Yksi ehdoton hitti esitettäväksi eri tilaisuuksissa on kahden kahdeksankymppisen lesken rakkaustarina: ”Van jo se on mukava aamulla kun saapi katsella mossottoa rakasta herranterttua… peässä soepi ja perhoset mahassa ku rippikoululaisella.”

Veikeän ja voimistavan kirjan yksi viisaista opetuksista on, että vaikka ”askel lyhentyy, niin ymmärrys lisääntyy, joten ei vanheneminen niin vaikeaa ole.”