Paikallisuutiset

Kokoontumisrajoitukset tulossa koko Kainuuseen – rokote kannattaa ottaa "kiireesti"

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on määrännyt koronarajoitukset koskemaan koko Kainuun maakuntaa.

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla ja seurueilla on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Rajoitus koskee yli 10 hengen sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Määräys on voimassa ajalla 6.8.2021-27.8.2021.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä esitti 27. heinäkuuta kokoontumisrajoituksia avi:lle päätettäväksi epidemiatilanteen kiihtymisen hillitsemiseksi.

Alueellinen epidemiologinen tilanne Kainuun maakunnan alueella on heikentynyt useiden viikkojen ajan, eikä aiemmin annetuilla suosituksilla ja paikallisella yhteen kuntaan kohdistuvalla rajoituspäätöksellä ole saatu aikaan tartuntamäärien riittävää hillintää.

Sairaalanhoidon kuormitus Kainuussa on vielä matala, mutta tartunnanjäljitys ja testauskapasiteetti voivat vaarantua, mikäli rajoitustoimia ei tehdä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Merkittävä osuus Kainuun väestöstä on vielä rokottamatta, mistä voi aiheutua näille ihmisille vakavia haittoja, jos koronavirus leviää maakunnan alueella rajoittamattomasti.

Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola kehottaa ottamaan rokotteet "kiireesti".

– Kannustan erityisesti nuorempia rokottamattomia kainuulaisia ottamaan heti koronarokotteen, kun sellaisen saa. Rokotteiden riskit ovat selvästi koronavirustautia pienemmät, eikä virus ja sen muunnokset häviä enää minnekään.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän, eli Kainuun soten mukaan alueen tartuntamäärät ovat kivunneet korkealle tasolle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmaantuvuus on tällä hetkellä sairaanhoitopiireistä kolmanneksi korkein.

Alueen koronakoordinaatioryhmä on todennut Kainuun olevan epidemian kiihtymisvaiheessa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä