Paikallisuutiset

Kolmas rokoteannos voimakkaasti immuunipuutteisille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (thl) ohjeistaa käynnistämään kolmansien koronarokoteannosten antamisen 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.

Tutkimusten mukaan kyseisillä henkilöillä rokotusvaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi ja kolmannella annoksella täydennetään heidän suojaansa. Heitä arvioidaan olevan noin prosentin verran väestöstä.

Kainuussa immuunipuutteisia, joille kolmas rokote tulisi, on 650 rokotusikäisistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolmas rokote voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Valmisteena käytetään ensisijaisesti samaa rokotetta kuin toisessa annoksessa.

Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan potilaat, joilla on jokin seuraavista sairauksista tai tiloista: elinsiirto, kantasolusiirto, vaikea tai keskivaikea synnynnäinen immuunipuutos (esimerkiksi immunoglobuliinikorvaushoito), immunosuppressiivinen syöpähoito (esimerkiksi solunsalpaajahoito mutta ei hormonihoito). autoimmuunisairauksien hoito immunosuppressiivisilla biologisilla lääkkeillä tai jak-estäjillä (ei esimerkiksi insuliinihoito eikä pistettävä kolesterolilääkitys), dialyysi ja vaikea krooninen munuaisten vajaatoiminta, pitkälle edennyt tai hoitamaton hiv tai lääkärin arvioima muu vaikea-asteinen immunosuppressiivinen tila.

Täydentävät rokotusannokset Kainuussa saa sekä kuntien rokotuspisteillä että avoimissa PopUp-pisteissä.

Kolmannen rokotuksen saajia pyydetään esittämään rokotuspisteellä Kela-kortti tai muu tieto, esimerkiksi tuloste OmaKanta-palvelusta, josta diagnoositiedot voidaan tarkistaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tarkempi ohjeistus potilasryhmistä saatavilla thl:n verkkosivuilta.

Kuhmossa kolme koronapotilasta

Perjantaina Kuhmossa todettiin kolme uutta koronatartuntaa, jotka liittyvät aiempiin koulualtistumisiin.

Lauantaina uusia tartuntoja Kainuussa todettiin kaksi, joista Kuhmon tapauksiin liittyen ilmeni yksi uusi positiivinen testitulos. Kuhmon Lentuan ja Tuupalan koulun koulualtistumisiin liittyen noin 30 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Sunnuntaina tartuntoja tuli tietoon viisi, joista kaikki Kajaanissa. Näistä kaksi liittyy aiempiin koulualtistumisiin. Kahden henkilön osalta tartunnanjäljitys on edelleen kesken. Tällä hetkellä 12 henkilöä on määrätty karanteeniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaanin keskusta-alueen ravintoloissa on voinut altistua koronatartunnalle torstai-lauantai aikana. Tarkemmin altistumispakoista Kainuun soten nettisivuilta.

Kainuun sote muistuttaa, että koronaan viittaavissa oireissa on hakeuduttava testeihin. Oireisena ei pidä altistaa muita, vaan varotoimia ja ohjeita on edelleen noudatettava.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on 77,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon jaksolta.

Selkeästi rokottamattomien tauti

– Korona on nyt selkeästi rokottamattomien tauti, johon liittyy vakavan sairastumisen riski. Rokotus on helppo ja tehokas suoja, jonka avulla voimme purkaa yhteiskuntaa haittaavia rajoitteita. Mitä suuremman osan väestöstä rokotukset kattavat, sitä helpommin tästä kaikesta päästään, korostaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari .

Vaikka tartuntatilanne on nyt helpompi, vastuullisuutta on edelleen Koukkarin mukaan korostettava.

– Esimerkiksi nuorempia koululaisia ei vielä voida rokottaa, joten aikuisten rokottamattomuus perheissä vaikuttaa laajalti kouluissa ja työpaikoilla karanteenien myötä.

Rokotukset saa Kainuussa ilman ajanvarausta.

Rokotteen voi helposti hakea avoimista PopUp-rokotuspisteistä. Kuhmossa rokotetaan Oppimiskeskuksen tiloissa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä